Amy oli aina ollut kehittynyt ikäisekseen, ja nyt hänen esiintymisessään ja keskustelussaan ilmeni kypsyyttä, joka sai hänet näyttämään enemmän maailmannaiselta kuin hän olikaan. Mutta silloin tällöin pilkahti esiin entinen tuittupää, ja suloisen ulkokuoren alta näkyi Amyn lujatahtoinen, vilpitön olemus turmeltumattomana.
Laurie ei varmaankaan tiedostanut kaikkea näkemäänsä, mutta joka tapauksessa hän ilahtui ja kiinnostui huomioistaan. Hänen mieleensä jäi kuva iloisesta tytöstä, jonka puku oli auringossa pehmeän sininen, iho raikas ja hiukset kullanhohtoiset. Tyttö oli kauniin maiseman keskipiste.
Heidän tullessaan kukkulan huipulle kivitasanteelle Amy heilautti kättään ikään kuin toivottaen Laurien tervetulleeksi lempipaikalleen ja puheli osoittaen milloin mihinkin suuntaan:
— Muistathan tuomiokirkon ja Corson, nuo kalastajat jotka vetävät verkkojaan lahdella ja tuon kauniin tien, joka johtaa Villa Francaan? Tuo pieni pilkku taivaanrannalla kuuluu olevan Korsika.
— Muistanhan minä, eipä täällä ole paljon mikään muuttunut, vastasi
Laurie laimeasti.
— Mitähän Jo antaisi, jos saisi nähdä tuon pilkun! sanoi Amy, joka oli ihastuksissaan ja yritti saada Laurienkin innostumaan.
— Niin, sanoi Laurie vain, mutta kääntyi kuitenkin tähyilemään saarta.
— Katso sitä hänenkin puolestaan ja kerro sitten mitä olet toimittanut viime tapaamisen jälkeen, sanoi Amy ja istuutui kuuntelemaan.
Mutta kertomus suli vähiin. Vaikka Laurie tuli hänen luokseen ja vastasi auliisti kysymyksiin, ei Amy saanut selville muuta kuin että hän oli kierrellyt mannermaata ja käynyt Kreikassa. Tunnin kuluttua he ajoivat kotiin. Laurie kävi tervehtimässä rouva Carrolia ja lupasi palata illalla.
Amy koristautui erityisen huolellisesti siksi illaksi. Aika ja pitkä ero olivat saaneet muutoksia aikaan molemmissa nuorissa. Amy oli nähnyt vanhan ystävänsä uudessa valossa. Tämä ei ollut enää 'meidän poika', vaan komea, miellyttävä mies, jonka suosioon hän tietysti halusi päästä. Amy tunsi vahvat puolensa ja hänellä oli makua ja taitoa tuoda ne kauniisti esiin.