— Kiitos. Ei se ole läheskään niin kaunis kuin pitäisi, mutta sinä kaunistat sitä, lisäsi Laurie, kun Amy kiinnitti hopearenkaan ranteeseensa.
— Älä viitsi puhua tuolla tavoin.
— Luulin sinun pitävän sellaisesta.
— En sinun suustasi. Se ei kuulosta luontevalta, minä pidän entisestä suorapuheisuudestasi.
— Se on hauskaa, vastasi Laurie helpottuneena. Sitten hän napitti Amyn hansikkaat ja kysyi, oliko hänen solmukkeensa suorassa, aivan niin kuin kotona, kun he menivät yhdessä juhliin.
Pitkään ruokasaliin kokoontui seurue, jollaisen voi nähdä vain Euroopassa. Vieraanvaraiset amerikkalaiset olivat kutsuneet kaikki Nizzan-tuttavansa, ja kun heillä ei ollut ennakkoluuloja arvonimiä kohtaan, he olivat kutsuneet muutamia ylhäisyyksiä lisäämään joulutanssiaisten loistoa.
Muuan venäläinen ruhtinas kunnioitti vähän aikaa seuraa läsnäolollaan ja suvaitsi keskustella erään rehevän rouvan kanssa, jolla oli yllään mustaa samettia ja helminauha leuan alla. Paroni Rotschildin yksityissihteeri, isonenäinen juutalainen, jolla oli ahtaat kengät, hymyili ystävällisesti jokaiselle ikään kuin hänen herransa nimi olisi loihtinut hänellekin loistavan sädekehän. Eräs muhkea ranskalainen, joka sanoi tuntevansa keisarin, oli tullut tyydyttämään tanssinhaluaan, ja lady de Jones, englantilainen perheenäiti, oli tuonut seurueen koristukseksi koko pienen kahdeksanhenkisen perheensä. Tietysti näkyi joukossa nopsakäyntisiä, äänekkäitä amerikkalaistyttöjä, upeita, typerännäköisiä englantilaisneitosia, muutamia eloisia ranskattaria sekä koko joukko matkustelevia nuorukaisia, jotka huvittelivat sydämensä pohjasta. Eri kansallisuuksia edustavat äidit koristivat seinänvierustoja ja hymyilivät suopeasti niille, jotka tanssittivat heidän tyttäriään.
Jokainen nuori tyttö voi mielessään kuvitella, miltä Amysta tuntui astua Laurien käsivarteen nojaten 'näyttämölle'. Hän tiesi olevansa hauskannäköinen, hän rakasti tanssia ja tunsi olevansa kuin kotonaan tanssilattialla. Hän nautti ihanasta voimantunteesta, jonka nuori tyttö kokee löytäessään uuden valtakunnan, jota saa hallita kauneuden, nuoruuden ja naisellisuuden valtikalla. Hän sääli Davisin mitättömän näköisiä kömpelöitä tyttöjä, joiden seurana oli vain ruma isä ja kolme vielä rumempaa tätiä, ja ohimennessään Amy nyökkäsi heille erityisen ystävällisesti. Samalla hän soi heille tilaisuuden ihailla pukuaan ja komeaa kavaljeeriaan.
Orkesterin virittäessä ensimmäiset sävelet Amyn posket alkoivat hehkua, silmät säihkyivät ja jalka naputti kärsimättömästi tahtia. Hän tanssi hyvin ja tahtoi näyttää sen Laurielle; siksi onkin helppo kuvitella Amyn järkytystä, kun Laurie aivan innottomasti kysyi:
— Viitsitkö tanssia?