Laurie alkoikin tarkastaa häntä uudella tavalla, ja ennen kuin ilta oli kulunut puoleenkaan, hän oli päätynyt siihen, että pikku Amysta oli kehittymässä ihastuttava nainen.
Juhlista tuli iloiset, sillä pian olivat kaikki kotiutuneet ja jouluilo sai kaikkien kasvot säteilemään, tunnelman hilpeäksi ja jalat kevyiksi. Viulut, torvet, rummut, piano — muusikot tuntuivat soittavan aivan ilokseen. Kaikki kynnelle kykenevät olivat tanssilattialla, ja ne jotka eivät kyenneet, ihailivat hyvillä mielin toisia. Ilma oli sakeanaan Daviseja, ja Jonesin lapset loikkivat joukossa kuin nuoret kirahvit. Kultasihteeri kiiti meteorin lailla ympäri huonetta tulisen ranskattaren kanssa, jonka vaaleanpunainen laahus oli kuin mattona lattialla. Germaaniylhäisyys löysi illallispöydän, söi onnellisena kaikkea, mitä ruokalista tarjosi ja kauhistutti tarjoilijoita ruokahalullaan. Mutta keisarin ystävä oli aina tanssimassa osasipa sitten tai ei.
Amy kreiveineen oli yhtä innostunut, mutta he herättivät huomiota siroudellaan ja vilkkaudellaan. Laurie polki vaistomaisesti tahtia katsellessaan, miten valkoiset kengät väsymättä nousivat ja laskivat. Erotessaan vihdoin Amysta pikku Wladimir vakuutti olevansa murheen murtama, kun hänen täytyi lähteä niin varhain. Amykin levähti ja halusi mielellään nähdä, miten hänen uskoton ritarinsa oli kantanut rangaistuksensa.
Se oli vaikuttanut tehokkaasti. Laurie näytti kuin heränneen unesta noustessaan antamaan Amylle paikkansa. Ja kun hän kiiruhti hakemaan Amylle haukattavaa, tämä ajatteli tyytyväisenä:
— Kas niin, arvasin että se tekisi hänelle hyvää!
— Olet kuin Balzacin "Femme peinte par ellemême", sanoi Laurie leyhytellen toisella kädellä viuhkaa hänen edessään ja ojentaen toisella hänelle kahvikuppia.
— Minun maalini ei irtaudu, vakuutti Amy, hankasi kädellään ruusuista poskeaan ja näytti niin tosissaan valkoista hansikasta Laurielle, että tämä purskahti iloiseen nauruun.
— Miksi tällaista kangasta sanotaan? hän kysyi koskettaen Amyn puvun laskosta, joka oli leyhähtänyt hänen polvelleen.
— Se on tylliä.
— Vai niin, se on oikein sievää, varmaan jokin uutuus, vai?