— Pidänhän minä toki, minä säälin sinua, mutta luulen että vika on sinussa, Meg.
— Kuinka niin?
— Annahan minun selittää. Löikö John laimin sinua silloin, kun kunnia-asianasi oli pitää hänelle seuraa iltaisin?
— Ei, mutta enhän minä nyt enää voi seurustella, kun minulla on kaksi lasta hoidettavanani.
— Varmasti voit, ja mielestäni sinun pitäisikin. Saanko puhua sinulle ihan suoraan — muista, että oma äitisi tässä säälii ja nuhtelee.
— Puhu minulle ihan kuin olisin vielä pikku Meg. Tunnen tarvitsevani nyt entistä enemmän oppia, kun minun on opetettava lapsilleni kaikenlaista.
Meg veti jakkaransa äidin tuolin viereen ja he keskustelivat luottavaisesti ja heistä tuntui, että äitiys yhdisti heitä entistä enemmän.
— Sinä olet vain erehtynyt siinä missä useimmat nuoret äidit erehtyvät — olet lapsiesi tähden unohtanut miehesi. Se on hyvin ymmärrettävä erehdys, mutta on parasta korjata se, ennen kuin kumpikin alatte kulkea omia teitänne. Lasten pitäisi liittää teidät yhä lujemmin toisiinne eikä erottaa teitä, ikään kuin ne olisivat yksinomaan sinun ja Johnin virkana olisi vain elättää teitä. Huomasin tämän jo kauan sitten, mutta en ole puhunut mitään, sillä olin varma, että asia korjaantuisi ajoissa.
— Mahtaako se korjaantua. Hän luulee että olen mustasukkainen, jos pyydän häntä jäämään kotiin, enkä tahtoisi loukata häntä sellaisella ajatuksellakaan. Hän ei huomaa, että kaipaan häntä, enkä ymmärrä miten voin osoittaa sen.
— Tee hänen olonsa niin mukavaksi, ettei hän halua lähteä vieraisiin. Lapsi kulta, hän ikävöi pieneen kotiinsa, mutta koti ei ole hänelle minkään arvoinen ilman sinua, ja sinä olet aina lastenkamarissa.