— Jos käskit hänen pysyä yläkerrassa ja nukkua itsekseen, sinun on saatava hänet tottelemaan, muuten hän ei milloinkaan opi sitä.
— Niin, tietysti. Tule, Demi, Meg talutti pojan pois tuntien suurta halua läimäyttää pientä rauhanhäiritsijää, joka hyppeli hänen vieressään uskoen varmasti saavansa luvatun palkkion, kunhan saavuttaisiin lastenkamariin.
Hän ei pettynytkään toivossaan, sillä lyhytnäköinen äiti antoi hänelle sokeripalan, peitteli hänet vuoteeseen ja kielsi ankarasti kävelyretket ennen aamua.
Valapatto Demi myhähti myöntävästi ja imi autuaana sokeripalaansa huomattuaan, että ensimmäinen yritys oli onnistunut erinomaisesti.
Meg palasi alakertaan ja illallinen jatkui mukavasti, kunnes pieni haamu taas ilmestyi ja paljasti äidin rikoksen vaatimalla rohkeasti:
— Vielä tokelia, äiti.
— Tämä ei käy, sanoi John paaduttaen sydämensä. — Emme saa rauhaa ennen kuin tuo lapsi oppii menemään ajoissa nukkumaan. Sinä olet jo tarpeeksi kauan ollut hänen orjansa. Anna hänelle sellainen opetus, että tuo kerta kaikkiaan loppuu. Pane hänet vuoteeseen ja jätä yksin, Meg.
— Ei hän pysy siellä, jollen minä istu hänen vieressään.
— Minä saan hänet pysymään. Demi, mene yläkertaan ja käy nukkumaan niin kuin äiti on käskenyt!
— Enkä! vastasi kapinoitsija, otti pöydältä haluamansa piparkakun ja ryhtyi röyhkeästi nakertelemaan sitä.