— Katselen sisiliskoja.
— Ei, ei, mitä sinä aiot tehdä ja mitä tahtoisit tehdä, tarkoitan.
— Polttaa sikarin jos sallit.
— Sinä olet raivostuttava. En pidä sikareista ja annan luvan vain jos saan piirtää sinut. Tarvitsen tähän ihmishahmon.
— Mitä suurimmalla mielihyvällä. Piirrätkö minut kokonaan vai kolmeneljäsosapituisena? Seisonko päälläni vai jaloillani? Ehdottaisin kunnioittavimmin lepoasentoa. Piirrä sitten itsesikin mukaan ja anna kuvalle nimeksi "Suloinen joutilaisuus".
— Pysy siinä asennossa ja nuku vaikka, jos sinua haluttaa. Minä aion olla ahkera, sanoi Amy toimekkaana.
— Ilahduttavaa innostusta! Laurie nojautui peräti tyytyväisenä kiviseen uurnaan.
— Mitähän Jo sanoisi, jos näkisi sinut nyt? kysyi Amy kärsimättömästi; hän toivoi piristävänsä Laurieta mainitsemalla tarmokkaan sisarensa nimen.
— Hän sanoisi tapansa mukaan: "Mene tiehesi, Teddy, minulla on kiire!"
Laurie nauroi puhuessaan, mutta nauru oli väkinäistä ja hänen kasvonsa synkistyivät hetkeksi, sillä tutun nimen mainitseminen kosketti haavaa, joka ei vielä ollut parantunut. Äänensävy herätti Amyn huomiota, hän katsahti Laurieen ja huomasi hänen kasvoillaan oudon ilmeen, kovan ja katkeran, täynnä tyytymättömyyttä ja kaipausta. Ilme haihtui, ennen kuin Amy oli ehtinyt tarkemmin tutkia sitä, ja Laurie näytti taas välinpitämättömältä. Amy katseli häntä hetkisen tuntien esteettistä mielihyvää ja ajatteli, kuinka italialaisen näköinen Laurie oli lojuessaan siinä avopäin ja uneksiva katse silmissään. Hän näytti unohtaneen Amyn ja vaipuneen haaveiluun.