— No, minulle ei ole siunaantunut ainuttakaan salaisuutta. Ajattelin että sinulla ehkä olisi uutisia kotoa.
— Sinä olet kuullut kaikki viime aikojen uutiset. Mutta etkö sinä tiedä mitään? Kuvittelin, että Jo kirjoittaa sinulle kokonaisia romaaneja.
— Hänellä on paljon työtä. Minä taas kiertelen ympäri maailmaa, niin että on vaikea säännöllisesti kirjoittaa. Milloin sinä aloitat suuren taideteoksesi? Laurie kysyi vaihtaen puheenaihetta pohdittuaan hetken, mahtoiko Amy tietää hänen salaisuutensa ja halusiko tämä kenties ottaa sen puheeksi.
— En milloinkaan, tyttö vastasi alakuloisesti mutta varmasti. — Roomassa haihtui turhamaisuuteni. Kun olin nähnyt sikäläiset ihmeet, tunsin itseni aivan mitättömäksi ja samoin kaikki tyhmät haaveeni.
— Miksi ihmeessä — vaikka olet noin tarmokas ja lahjakas?
— Siksi juuri. Lahjakkuus ei ole neroutta eikä suurinkaan tarmo voi sitä siksi muuttaa. Tahdon tulla suureksi taiteilijaksi tai sitten olla kokonaan maalaamatta. En tahdo olla keskinkertainen töhertäjä, ja siksi en aio enää yrittääkään.
— No mihin sinä nyt ryhdyt, jos saan kysyä?
— Aion kehittää muita taipumuksiani ja olla tilaisuuden tullen seurapiirin koristeena.
Se oli Amylle ominaista puhetta ja kuulosti uskaliaalta. Mutta rohkeus sopii nuorille ja Amyn tavoitteella oli vahva perusta. Laurie oli huvittunut, mutta piti tuosta elämänhalusta, joka sai Amyn haikailematta pyrkimään uuteen päämäärään, kun entinen petti.
— Hienoa! Ja tässä on varmaan Fred Vaughan aika astua näyttämölle.