Käsi katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja Laurien toivomuksessa oli pontta riittämiin jo Amynkin mielestä. Amylle juolahti mieleen muuan ajatus, ja hän katsahti Laurieta, mutta tämä oli työntänyt lakin silmilleen muka suojaksi auringolta. Amy näki vain hänen rintansa nousevan ja laskevan ja käden, jossa sormus oli, hautautuneen syvälle ruohikkoon.

Samassa moni pikkuseikka ja vihje kirkastui Amylle ja paljasti asian, jota sisar ei ollut hänelle uskonut. Hän muisti nyt, että Laurie oli välttänyt puhumasta Josta. Hän palautti mieleensä varjon, joka oli laskeutunut Laurien kasvoille, muutoksen joka tässä oli tapahtunut, ja pienen sormuksen. Amy oli aavistellut, että rakkaussurut saattaisivat olla syynä Laurien muuttumiseen, ja nyt hän oli varma siitä. Hänen ankarat silmänsä kostuivat, ja kun hän taas puhui, ääni oli kauniin lempeä ja ystävällinen, niin kuin Amylla konsanaan saattoi.

— Tiedän ettei minulla ole oikeutta puhua sinulle näin, ja jollet olisi maailman hyväluontoisin mies, suuttuisit minuun silmittömästi. Mutta me pidämme sinusta paljon ja olemme ylpeitä sinusta enkä soisi, että kotiväki joutuisi pettymään sinun suhteesi niin kuin minä — tai ehkäpä he ymmärtäisivät muutoksen paremmin.

— Varmaankin, kuului hatun alta katkerasti, ja se oli yhtä liikuttavaa kuin jos sanat olisi lausuttu murtuneella äänellä.

— Heidän olisi toki täytynyt kirjoittaa minulle; nyt olen puhunut tyhmyyksiä ja motkottanut, kun minun päinvastoin olisi pitänyt olla kärsivällisempi ja ystävällisempi kuin milloinkaan. En ole koskaan pitänyt neiti Randalista, ja nyt vihaan häntä! sanoi Amy viekkaasti tahtoen saada tällä kertaa varmuuden asiasta.

— Hiiteen neiti Randal! Laurie keikautti hatun silmiltään ja kasvot paljastivat selvästi hänen tunteensa mainittua nuorta naista kohtaan.

— Anteeksi! Luulin ihan… Valtioviisaasti Amy vaikeni.

— Etpäs luullut. Tiesit varsin hyvin, etten koskaan ole välittänyt kenestäkään muusta kuin Josta. Laurie puhui entiseen kiivaaseen sävyynsä katsoen poispäin Amysta.

— Niin minä arvelinkin, mutta kun kotona ei koskaan puhuttu siitä ja kun sinä sitten matkustit, luulin erehtyneeni. Eikö Jo ollut hyvä sinulle? Kumma, mutta minä olin varma, että hän rakastaa sinua sydämestään.

— Kyllä hän oli hyvä minulle, mutta ei niin kuin olisin halunnut. Onnekseen hän ei rakastanut minua, jos kerran olen tuollainen tyhjäntoimittaja kuin sinä sanoit. Se on kuitenkin hänen syynsä, sen voit kertoa hänelle.