"Rakas kasvattajani!
Sanotko puolestani hyvästit tädillesi. Ja juhli itse voittoasi, sillä 'Laiska-Lassi' on lähtenyt isoisänsä luo niin kuin kiltti poika ainakin. Toivotan hauskaa talvea, ja suokoot jumalat sinulle ihanan kuherruskuukauden Valrosassa! Luulen, että Fredillekin tekisi ravistelu hyvää. Sano se hänelle ja vie perille onnitteluni.
Kiitollinen
Telemakhoksesi."
— Kunnon poika! Olen iloinen että hän lähti, tuumi Amy hymyillen hyväksyvästi. Hetken perästä hänen kasvonsa synkistyivät, kun hän katseli ympärilleen tyhjässä huoneessa, ja hän jatkoi tahtomattaan huokaisten:
— Niin, olen iloinen, mutta ikävä minulle häntä tulee!
17
VARJOJEN LAAKSO
Kun ensi järkytys oli voitettu, omaiset tyytyivät väistämättömään, koettivat kestää sen iloisina ja tukivat toisiaan rakkaudellaan, joka murheen päivinä yhdistää perheenjäseniä toisiinsa. He kätkivät surun ja kukin yritti parhaansa tehdäkseen viimeisen vuoden mahdollisimman onnelliseksi.
Talon viihtyisin huone annettiin Bethille ja sinne kerättiin kaikki, mistä hän piti: kukkia, tauluja, piano, hänen pieni työpöytänsä ja rakkaat kissanpojat. Isän parhaat kirjat löysivät tiensä sinne, samoin äidin nojatuoli, Jon kirjoituspöytä ja Amyn kauneimmat piirustukset. Joka päivä Meg toi lapsensa luomaan auringonpaistetta Beth-tädin huoneeseen. John varasi pienen rahasumman pitääkseen potilaan hedelmissä, joista tämä piti. Vanha Hanna valmisti kyynelet silmissä yhä uusia herkullisia ruokia houkutellakseen Bethille ruokahalua, ja meren takaa saapui pieniä lahjoja ja hauskoja kirjeitä kuin lämpöisiä tuulahduksia ainaisen kesän mailta.
Palvottuna kuin kodinhaltija Beth vietti päivänsä entiseen tapaansa rauhallisena ja ahkerana. Mikään ei kyennyt muuttamaan herttaista epäitsekästä luonnetta, ja vielä valmistautuessaan erkanemaan elämästä, hän koetti tehdä sen onnelliseksi jälkeen jääville. Hänen heikot sormensa eivät milloinkaan olleet joutilaina.