— Jollen häiritse perhepiiriänne, haluan oikein mielelläni tutustua heihin. Oletteko ollut sairas, hyvä ystävä?
Professori teki tämän odottamattoman kysymyksen, kun Jo ripusti hänen takkiaan naulaan ja valo lankesi hänen kasvoilleen paljastaen niissä tapahtuneen muutoksen.
— En sairas, vain väsynyt ja surullinen. Meillä on ollut surua sen jälkeen kun viimeksi näin teidät.
— Niin, minä tiedän. Sydämeeni koski, kun sain kuulla siitä. Professori puristi uudelleen Jon kättä, ja tytöstä tuntui, ettei mikään lohdutus voinut vetää vertoja hänen ystävälliselle katseelleen.
— Isä, äiti, täällä on professori Bhaer, Jo sanoi niin peittelemättömän ylpeänä, että olisi yhtä hyvin voinut puhaltaa torvella fanfaarin saattaessaan vieraansa sisään.
Professori sai osakseen niin sydämellisen vastaanoton, että hänen epäilyksensä haihtuivat heti. Hän tunsi olevansa kuin kulkija, joka kolkutettuaan oudolle ovelle ja päästyään siitä sisään huomaa olevansa kotonaan. Pienokaiset tulivat hänen luokseen, kapusivat hänen polvilleen ja lumosivat hänet tyhjentämällä hänen taskunsa, kiskomalla häntä parrasta ja tutkimalla uskaliaasti hänen kelloaan. Naiset vilkuilivat hyväksyvästi toisiinsa, ja pastori March, joka tunsi löytäneensä hengenheimolaisen, alkoi keskustella mieliaiheistaan tämän kanssa. Harvapuheinen John kuunteli innostuneena mutta sanomatta sanaakaan, ja herra Laurence ei malttanut lähteä nukkumaan.
Laurien käytös olisi huvittanut Jota, jollei tämän huomio olisi suuntautunut muualle. Lauriella oli epämukava tunne, joka ei johtunut mustasukkaisuudesta, vaan jonkinlaisesta epäluulosta, ja se sai hänet suhtautumaan vieraaseen veljellisen arvostelevasti.
Mutta sitä ei kestänyt kauan. Hän tempautui tahtomattaan mukaan, sillä professorin oli helppo puhua tässä leppoisassa seurassa, ja hän esiintyi oikein edukseen. Hän ei puhunut Laurielle paljon, mutta hänen kasvoillaan häivähti varjo ikään kuin hän olisi kaivannut omaa kadonnutta nuoruuttaan nähdessään parhaissa voimissaan olevan nuoren miehen. Sitten hänen katseensa pysähtyi Johon niin kaihoisana, että tämä olisi varmaan vastannut sen mykkään kysymykseen, jos olisi kohdannut hänen katseensa. Mutta Jon oli pidettävä varansa omien silmiensä suhteen, ja koska hän ei uskaltanut luottaa niihin, hän viisaasti kiinnitti katseensa villasukkaan, jota kutoi kuin kelpo vanhapiika ainakin.
Hän virkistäytyi kuitenkin vilkaisemalla silloin tällöin vaivihkaa professoriin ja näki suotuisia ennusmerkkejä. Herra Bhaerin kasvoilta oli kadonnut hajamielinen ilme ja hän näytti oikein pirteältä ja nykyhetkestä kiinnostuneelta. Jon mielestä hän oli ihan nuorekas ja komea, ja Jo unohti verrata häntä Laurieen, niin kuin tavallisesti muita miehiä, mikä koitui näille tappioksi. Professori oikein säteili innosta huolimatta siitä, että keskusteltiin entisistä hautaustavoista, mitä ei oikein voi pitää piristävänä puheenaiheena. Jo lämpeni voitonriemusta, kun Teddy vaikeni erään todisteen edessä, ja katsellessaan isänsä lumoutuneita kasvoja, hän mietti itsekseen: Hänestä olisi varmasti hauskaa keskustella joka päivä professorin kaltaisen miehen kanssa.
Professorilla oli jopa yllään uusi musta puku, joka sai hänet näyttämään kerrassaan hienolta mieheltä. Hän oli leikkauttanut paksun tukkansa ja harjannut sen sileäksi, mutta kauan se ei pysynyt järjestyksessä, sillä innostuessaan hän pörrötti sen hassuun tapaansa. Jota se ei kylläkään vaivannut, sillä hänen mielestään se sai professorin kauniin otsan näyttämään aivan kreikkalaiselta. Jo rukka ympäröi siinä istuessaan hiljaisena kutimensa ääressä tämän arkipäiväisen miehen kultaisella sädekehällä. Häneltä ei jäänyt mikään huomaamatta, ei edes se, että herra Bhaerilla tosiaan oli kultaiset napit hohtavan valkoisissa kalvosimissaan.