— Se on semmoinen, joka panee ruumiisi liikkeelle, niin kuin jousi saa minun kelloni rattaat pyörimään kuten äsken näit.
— Avaa minut! Minä tahdon nähdä mikä minussa pyörii.
— En minä osaa avata sinua, niin kuin et sinäkään kelloa. Jumala vetää sinut ja sinä käyt niin kauan kuin Hän tahtoo.
— Käynkö? Demin ruskeat silmät kävivät suuriksi ja iloisiksi kun hän omaksui tämän uuden ajatuksen. — Vedetäänkö minut niin kuin kello?
— Kyllä, mutta en voi näyttää sinulle miten se tapahtuu, sillä se toimitetaan silloin, kun me emme näe.
Demi tunnusteli selkäänsä päästäkseen selville, oliko se samanlainen kuin kellon tausta. Sitten hän sanoi vakavana.
— Jumala tekee sen kai silloin kun minä nukun.
Nyt seurasi tarkka selitys, jota poika kuunteli niin kiinnostuneena, että isoäiti huomautti levottomana:
— Hyvä ystävä, onko sinusta viisasta puhua tuollaista lapselle? Hän saa pian ryppyjä otsaansa ja rupeaa tekemään kysymyksiä, joihin on mahdotonta vastata.
— Jos hän on kyllin vanha tekemään kysymyksiä, hän on myös kyllin vanha saamaan niihin oikeat vastaukset. Minä en pane ajatuksia hänen päähänsä, vaan autan häntä omien ajatustensa selvittelemisessä. Lapset ovat viisaampia kuin me, ja minä olen varma, että poika on ymmärtänyt joka sanan, minkä olen sanonut. Kas niin, Demi, sano minulle missä sinun tahtosi on?