— Sitten mennään syömään kaikki rusinat.
Jo-täti oli molempien paras leikkitoveri ja uskottu, ja kolmikko pani usein koko talon mullin mallin. Amy-tätiin he olivat vasta nyt tutustuneet, Beth-täti häipyi pian hämäräksi muistoksi, mutta Jo-täti oli heille elävää todellisuutta, ja lapset käyttivät häntä hyväkseen tädin itsensä suureksi iloksi. Mutta herra Bhaerin tultua Jo unohti leikkitoverinsa, joiden mielet valtasi tyrmistys ja lohduttomuus, Daisy joka oli tottunut kaupittelemaan suukkosia, menetti parhaan asiakkaansa. Tarkkanäköinen Demi huomasi pian, että Jo-täti leikki mieluummin 'partasedän' kanssa kuin hänen. Mutta vaikka hän olikin loukkaantunut, hän salasi surunsa, koska ei tahtonut suututtaa kilpailijaansa, jonka taskussa oli loppumaton suklaanappivarasto ja kello, jota sai pudistella mielin määrin.
Näitä hauskoja oikeuksia olisi voinut pitää lahjomisena, mutta Demi ei ottanut asiaa siltä kaimalta, vaan suosi 'partasetää' edelleen lämpimästi. Daisy puolestaan osoitti tälle hellyyttään jo kolmannella tapaamiskerralla ja piti hänen olkapäätään valtaistuimenaan, hänen käsivarttaan turvanaan ja hänen antimiaan kallisarvoisina aarteina.
Professorin asiat, mitä laatua ne sitten lienevät olleet, pidättivät häntä päivästä toiseen kaupungissa, ja kului tuskin iltaa, jolloin hän ei olisi tullut tervehtimään — niin, hän kysyi aina pastori Marchia, joten tämä kai veti häntä sinne. Siinä luulossa tämä verraton isä ainakin oli ja syventyi aina pitkiin keskusteluihin sukulaissielunsa kanssa, kunnes terävänäköisemmän tyttärenpojan satunnainen huomautus äkkiä paljasti hänelle asian oikean laidan.
Eräänä iltana herra Bhaer taloon tullessaan jäi seisomaan kirjaston kynnykselle hämmästyneenä näystä, jonka hän kohtasi. Pastori makasi pitkin pituuttaan lattialla tukevat sääret ilmassa ja hänen vieressään makasi Demi, joka koetti lyhyine punasukkaisine jalkoineen matkia isoisän asentoa. Molemmat olivat niin syventyneet puuhaansa, etteivät lainkaan huomanneet katselijaa, ennen kuin tämä puhkesi raikuvaan nauruun, jolloin Jo hätääntyneenä huudahti:
— Isä, isä, professori on täällä!
Mustat sääret painuivat lattialle, harmaa pää kohosi pystyyn ja opettaja sanoi tyynen arvokkaasti:
— Hyvää iltaa, herra Bhaer. Suokaa anteeksi, viivyn vielä hetken, oppituntimme loppuu aivan heti. Kas niin Demi, muodosta nyt kirjain ja sano mikä se on.
— Minä osaan sen! Muutaman kerran nytkähdeltyään punaiset sääret kohosivat ilmaan muodostaen kulman, ja etevä oppilas huusi voitonriemuisena: — Tämä on V, ukki, tämä on V!
— Isä on mainio koulumestari, nauroi Jo, kun vanha herra kömpi seisomaan ja tyttärenpoika koetti seisoa päällään osoittaakseen iloaan oppitunnin päättymisestä.