— Toivottavasti ne ovat menneet hyvin, lausui Jo kuullessaan vastauksesta professorin pettymyksen.
— Kyllä oikeastaan, sillä olen saanut hyvän viran, jonka avulla voin ansaita elatukseni ja huolehtia pojista.
— Kertokaa siitä! Minusta olisi hauskaa kuulla kaikki — pojista, sanoi Jo innokkaasti.
— Te olette kovin ystävällinen; kerron mielelläni. Ystävieni avulla olen päässyt opettajaksi korkeakouluun ja ansaitsen tarpeeksi voidakseni kouluttaa Franzin ja Emilin. Saan olla kiitollinen siitä, eikö totta?
— Tietysti. Miten hauskaa, että saatte mieleisenne toimen ja että saamme usein tavata teidät ja pojat! huudahti Jo ottaen pojat selvästi näkyvän riemunsa tekosyyksi.
— Voi, mutta pelkäänpä ettemme tapaa usein. Tuo paikka on näet lännessä.
— Niin kaukana! ja Jo antoi hameen helman pudota maahan ikään kuin enää ei olisi ollut väliä sillä miten hänen vaatteittensa tai hänen itsensä kävi.
Herra Bhaer osasi monia kieliä, mutta naista hän ei ollut vielä oppinut ymmärtämään. Hän oli kuvitellut tuntevansa Jon jotakuinkin hyvin, mutta tänään hän joutui ymmälle tämän äänen ja käytöksen muuttuessa yhtenään. Kohdatessaan professorin Jo oli hämmästynyt, vaikka näytti ilmeiseltä, että hän oli juuri siksi tullut kävelemään. Kun professori tarjosi käsivartensa, tyttö tarttui siihen tavalla, joka sai seuralaisen ilahtumaan, mutta kysyessään oliko Jo kaivannut häntä hän sai niin kylmän ja muodollisen vastauksen, että hänet valtasi epätoivo. Kuullessaan hänen menestyksestään tyttö melkein taputti käsiään — oliko tämä niin iloinen vain poikien vuoksi? Saatuaan sitten tietää, mihin hän sijoittuisi asumaan, Jo oli sanonut: "Niin kaukana!" niin murheellisesti, että professori tunsi saavansa uutta toivoa. Mutta seuraavassa hetkessä hän oli taas arjessa, kun Jo virkkoi niin kuin ei olisi mitään muuta ajatellutkaan:
— Tässä kaupassa minun on käytävä, tuletteko mukaan? En viivy kauan.
Jo ylpeili kaupantekotaidostaan ja tahtoi nyt tehdä vaikutuksen seuralaiseensa toimittamalla asiansa nopeasti ja näppärästi. Mutta hän oli niin kiihtynyt, että kaikki kävikin hullusti. Hän kaatoi neularasian, muisti että palttinan tuli olla neliniitistä vasta kun se oli leikattu, antoi väärin rahaa maksuksi ja saattoi itsensä häpeään pyytämällä silkkinauhaa pumpulikangasosastolta. Herra Bhaer seisoi vieressä ja seurasi hänen punasteluaan ja kömmähdyksiään. Sitä katsellessaan hänen oma hämmennyksensä hävisi, sillä hän alkoi ymmärtää, että erinäisissä tilanteissa naiset, samoin kuin unet, tietävät päinvastaista kuin näyttää.