Heidän tullessaan kadulle professori pisti käärön kainaloonsa jo iloisemman näköisenä ja porskutteli lätäköiden halki, kuin se olisi ollut suorastaan hauskaa.
— Eikö osteta jotakin lapsille ja pidetä pienet jäähyväiskekkerit, kun tulen viimeistä kertaa teidän herttaiseen kotiinne? hän kysyi pysähtyen hedelmäkaupan ikkunan eteen.
— Mitä ostettaisiin? kysyi Jo nuuhkien muka ihastuneena kaupan tuoksuja niin kuin ei olisi ensinkään huomannut professorin viimeisiä sanoja.
— Syövätkö he appelsiineja ja viikunoita? kysyi professori isällisesti.
— Milloin vain saavat.
— Pidättekö pähkinöistä.
— Yhtä paljon kuin orava.
— Tuossa on hampurilaista rypäleviiniä. Sitä meidän on juotava isänmaan onneksi.
Jo rypisti kulmiaan moiselle tuhlaavaisuudelle ja huomautti, että professori voisi saman tien ostaa korillisen taateleita, rusinatynnyrin ja mantelisäkin. Sen kuullessaan professori takavarikoi Jon kukkaron, veti esiin omansa ja teki lopun kaupanhieronnasta ostamalla monta naulaa rypäleitä, kauniin hunajapurkin ja kimpun vaaleanpunaisia tuhatkaunoja. Hän tunki kääröt taskuunsa, ojensi kukat Jolle, ja niin jatkettiin matkaa sateensuojan alla.
— Neiti March, pyytäisin teiltä suosionosoitusta, aloitti professori heidän käveltyään puolen korttelin matkan kurassa.