Lipasta neljä vierekkäin on vuotten pölyt kansillaan. Ne täytti neljä tyttöstä aarteillaan lapsuusvuosinaan.
Näät nimen joka kannessa
sä pojan käden piirtämän.
Ja lippaat kertoo tarinaa
vaiheista parven hilpeän.
"Meg" ensi lippaan nimi on.
Siell' sievästi on tallella
muistoja elon rauhaisan,
häähuntu, lapsen kihara.
Vaan vanhat lelut lippaan tään sai pikku Meg jo omakseen. Ja nuoren äidin onni on nyt antaa hoivaa perheelleen.
"Jo" nimi toisen, naarmuisen. Päättömäin nukkein joukossa on haaveet, muistot mieluiset tallella päiväkirjassa. On runot keskeneräiset ja mietteet varhain vanhenneen. Hän rakkautta odottaa lohduksi yksinäisyyteen.
Oi Beth, viel' kädet surevat sun lippaas kannen puhdistaa ja muistot perheen enkelin nyt pikku arkkuun tallettaa: tuon myssyn viimeks käytetyn ja pyhäinkuvan rakkahan. Virsien laulamiesi kuulemme vielä kaikuvan.
Ritarin kilpeen "Amy" on piirretty viime kantehen. Hiusnauhat, viuhkat vaalenneet, kukkaset, kirjeet poikien ja tanssikengät kuluneet iloista kertoo nuoruuden. Prinsessa sai jo ritarin ja löysi toden rakkauden.
Lipasta neljä vierekkäin, on vuotten pölyt kansillaan. On neljä naista oppineet jo rakastamaan, toimimaan. Yks heistä ennen mennyt on, vaan rakkaimmaksi aina jää. Suo Isä, valos siunata sisarten muiden elämää.
J.M.
— Tämä on hirveän huono runo, mutta se kuvaa tunteitani kerran kun olin hyvin yksinäinen ja itkin pitkät itkut ullakolla. Mieleeni ei juolahtanut, että tämä runo voisi juoruta, sanoi Jo ja repi paperinpalan, jota professori oli säilyttänyt kauan kalliina aarteenaan.