— Voin, tiedän voivani. Mehän rakastamme toisiamme ja silloin kaikki vastukset tuntuvat mitättömiltä. Minullakin on omat velvollisuuteni ja työni. En voisi nauttia onnestani, jos löisin ne laimin vaikka sinun tähtesi. Meillä ei siis ole syytä pitää kiirettä. Sinä teet työsi lännessä, minä täällä, ja molemmat toivomme iloisina parasta ja jätämme tulevaisuuden Jumalan huomaan.
— Voi, sinä annat minulle toivoa ja rohkeutta eikä minulla ole antaa vastalahjaksi muuta kuin tyhjät kädet ja sydän täynnä rakkautta, huudahti professori lumoutuneena.
Jo ei voinut oppia käyttäytymään säädyllisesti. Professorin lausuessa sanat he seisoivat portailla ja Jo pani kätensä professorin käsiin ja kuiskasi hellästi:
— Nyt ne eivät ole tyhjät. Sitten hän suuteli Friedrichiään sateensuojan alla.
Se oli kauheaa, mutta Jo olisi tehnyt sen vaikka pensasaidalla istuvat harmaavarpuset olisivat olleet ihmisiä. Hän oli tosiaan kovin rakastunut ja unohti sillä hetkellä kaiken muun paitsi oman onnensa. Vaikka kaikki tapahtui yksinkertaisesti ja välittömästi, heidän elämänsä suurin hetki oli se, jona Jo vei rakastettunsa pimeästä, myrskystä ja yksinäisyydestä heitä odottavan kodin valoon, lämpöön ja rauhaan ja sulki oven jälkeensä.
24
SADONKORJUU
Vuoden ajan Jo ja hänen professorinsa tekivät työtä, odottivat, toivoivat ja rakastivat, tapasivat silloin tällöin, ja kirjoittivat toisilleen niin suunnattoman pitkiä kirjeitä, että Laurie väitti paperin hinnan kohonneen sen vuoksi. Toinen vuosi alkoi melko synkästi, sillä tulevaisuudennäkymät eivät olleet yhtään parantuneet ja lisäksi Marchin täti kuoli odottamatta. Mutta kun raskain suru oli hälvennyt — kaikki näet olivat kiintyneet vanhaan tätiin, vaikka hänellä olikin terävä kieli — huomattiin, että oli syytä iloonkin, sillä hän oli jättänyt Plumfieldin perinnöksi Jolle, mikä teki kaikenlaisten hauskojen suunnitelmien toteuttamisen mahdolliseksi.
— Se on vanha, hieno kartano ja tuottaa sievoisen summan, sinähän tietysti myyt sen, sanoi Laurie, kun asiaa pohdittiin pari viikkoa myöhemmin.
— Ei, en myy, vastasi Jo taputellen lihavaa villakoiraa, jonka hän oli ottanut huostaansa kunnioituksesta sen entistä emäntää kohtaan.