— Teddy on ihan erikoistapaus, ei häntä voi ottaa esimerkiksi, sanoi Amy niin juhlallisen vakuuttavasti, että se olisi saanut tuon 'erikoistapauksen' vääntelehtimään naurusta. — Jos olisimme kauniita tai rikkaita ja ylhäisiä, voisimme käyttäytyä niin kuin meitä haluttaa. Mutta meidän ei auta rypistellä kulmiamme jollekin pojalle sen vuoksi, ettemme pidä hänestä, ja hymyillä toiselle, koska hän meitä miellyttää. Meitä ruvettaisiin vain pitämään omituisina ja ahdasmielisinä.
— Täytyykö sitten muka olla pitävinään ihmisistä, joita inhoaa, vain siksi, ettei ole kaunotar ja miljonääri? Hienoa moraalia tosiaan.
— En minä pysty siitä väittelemään, mutta niinhän kaikki tekevät, ja jos joku asettuu poikkiteloin, hänelle vain nauretaan. Minusta maailmanparantajat ovat hassuja, älä sinä vain rupea sellaiseksi.
— Mutta minä haluan olla maailmanparantaja. Vaikka heille nauretaan, ei mikään mene eteenpäin ilman heitä. Tästä ei kyllä kannata väitellä, sillä sinulla on vanhanaikaiset mielipiteet, minä taas olen uudenaikainen. Sinä pääset kyllä mukavammin elämän läpi, mutta minulla on hauskempaa. Minä nauttisin varmasti vihellyksistä ja kivityksestä.
— No rauhoitu nyt äläkä vaivaa tätiä uudenaikaisilla aatteillasi.
— Minä koetan olla siivosti, mutta hänelle minun tekisi mieli esittää aivan erityisen teräviä ja vallankumouksellisia mielipiteitä.
Carrolin täti oli parhaillaan vierailemassa vanhan neidin luona ja he näyttivät syventyneen mielenkiintoiseen keskusteluun. Tyttöjen tullessa puhe lakkasi heti ja tädit vilkaisivat toisiinsa niin syyllisen näköisinä, että saattoi arvata keskustelun koskeneen veljentyttäriä. Jo oli pahalla tuulella ja vastustushalu sai hänessä taas vallan. Amy joka oli kiitettävästi täyttänyt velvollisuutensa, pysynyt tyynenä ja tehnyt kaikille mieliksi, oli herttaisimmalla tuulellaan. Tämä rakastettava mieliala teki heti vaikutuksen, tädit tuhlasivat hänelle hellyyttään ja jäljestäpäin he virkkoivat merkitsevästi toisilleen:
— Tuo lapsi se aina vain kehittyy.
— Tuletko auttamaan myyjäisissä, kultaseni? kysyi rouva Carrol Amylta, kun tämä istuutui hänen viereensä olemuksessaan sellaista luottavaisuutta, josta vanhat ihmiset erityisesti nuorissa pitävät.
— Tulen, täti. Rouva Chester kysyi, tahdonko ottaa osaa puuhaan, ja minä tarjouduin hoitamaan jotakin pöytää, koska minulla ei ole muuta annettavaa kuin aikani.