— Minä en tule, puuttui Jo päättävästi puheeseen. — Minä en siedä, että minua kohdellaan alentuvasti. Chesterit pitävät suurenmoisena armonosoituksena, että sallivat meidän olla mukana noissa muka hienoissa myyjäisissä. Merkillistä että sinä suostuit, Amy; he tahtovat vain saada sinut työhön.
— Minä teen mielelläni työtä. Sehän koituu vapautettujen orjien hyväksi eikä vain Chesterien, ja minusta he ovat ystävällisiä antaessaan minun saada osani sekä työstä että hauskuudesta. Ei minua kiusaa, että ihmiset ovat minua kohtaan alentuvia, jos he tarkoittavat hyvää.
— Aivan niin. Pidän siitä, että sinulla on noin kiitollinen mieli, ystäväiseni. On hauskaa auttaa ihmisiä, jotka antavat arvoa vaivannäölle; muutamat eivät sitä ymmärrä ja se tuntuu vaikealta, huomautti Marchin täti katsellen silmälasiensa yli Jota, joka istui syrjässä keinutuolissa ja kiikkui jokseenkin synkän näköisenä.
Jos Jo olisi aavistanut mikä suuri onni häälyi vaa'assa heidän välillään, hän olisi hetkessä muuttunut lempeäksi kuin kyyhkynen. Se mitä Jo nyt sanoi, riisti häneltä monen vuoden hauskuudet ja antoi hänelle aiheellisen opetuksen pitää kielensä kurissa.
— Minä en pidä suosionosoituksista. Ne vaivaavat minua ja saavat minut tuntemaan itseni orjaksi. Hoidan mieluummin asiani omin päin ja olen riippumaton.
— Vai niin! myhähti Carrolin täti ja katsahti Marchin tätiin.
— Enkös minä sanonut, virkkoi Marchin täti nyökäten Carrolin tädille.
Jo ei onnekseen tiennyt minkä tyhmyyden oli tehnyt, vaan istui nenä pystyssä ja uhmaavan näköisenä, eikä se suinkaan parantanut hänen asemaansa.
— Puhutko sinä ranskaa, kultaseni? kysyi rouva Carrol Amylta.
— Jonkin verran. Siitä saan kiittää Marchin tätiä, joka antaa Esterin puhua sitä minun kanssani niin usein kuin haluan, Amy vastasi luoden tätiinsä kiitollisen katseen, joka sai tämän hymyilemään ystävällisesti.