Pariisissa
Rakkaat tytöt!
Viime kirjeessäni kerroin teille Lontoossa olostamme — miten ystävällisiä Vaughanit meille olivat ja miten hauskoja kutsuja he järjestivät. Minä nautin eniten käynnistä Hampton Courtissa ja Kensington-museossa. Hamptonissa näin Rafaelin luonnoksia ja museossa Turnerin, Lawrencen, Reynoldsin, Hogarthin ja muiden suuruuksien maalauksia.
Richmond Parkissa vietimme ihanan päivän. Teimme sinne aito englantilaisen huviretken ja siellä oli minulle yllin kyllin upeita tammia ja saksanhirviä piirrettäväksi; sain kuulla myös satakielen laulavan, ja nähdä leivosten kohoavan korkealle pilviin. Fredin ja Frankin ansiosta näimme Lontoota mielin määrin, ja sieltä oli hyvin ikävä lähteä. Sillä vaikka englantilaiset vastahakoisesti avaavat ovensa ulkomaalaisille, niin sen tapahduttua heidän vieraanvaraisuudelleen ei ole vertaa. On toiveita tavata Vaughanit ensi talvena Roomassa. Minulle on kauhea pettymys, jos emme tapaa, sillä Grace ja minä olemme ylimmät ystävät ja pojat ovat oikein mukavia — etenkin Fred.
No niin, olimme tuskin ehtineet asettua tänne, kun hän taas ilmestyi eteemme ja kertoi tulleensa lomalle ja olevansa menossa Sveitsiin. Täti oli alussa vähän pidättyväinen, mutta Fred selitti asian niin rauhallisesti, ettei täti voinut huomauttaa mitään, ja nyt kaikki sujuu erinomaisesti.
Fred puhuu ranskaa kuin äidinkieltään, enkä ymmärrä miten tulisimme toimeen ilman häntä. Setä osaa tuskin sanaakaan ja puhuu itsepäisesti englantia hyvin kovalla äänellä, ikään kuin saisi siten ihmiset paremmin ymmärtämään. Täti ääntää vanhanaikaisesti, ja vaikka Flo ja minä luulimme osaavamme ranskaa aika hyvin, huomasimme ettemme osaakaan, ja olemme hyvin onnellisia, että meillä on Fred 'puhemiehenä', kuten setä sanoo.
Meillä on suurenmoista täällä! Aamusta iltaan katselemme nähtävyyksiä, syömme lounaamme jossakin hauskassa kahvilassa ja joudumme kaikenlaisiin hassuihin seikkailuihin. Sateiset päivät vietän Louvressa ja nautin tauluista. Jo nyrpistäisi varmaan nenäänsä hienoimmille, koska hän ei ymmärrä taidetta; mutta minäpä ymmärrän ja kehitän arvostelukykyäni ja makuani parhaani mukaan.
Jo pitäisi varmaan enemmän kuuluisuuksien muistoesineistä, minä olen nähnyt Napoleonin kolmikulmaisen hatun ja harmaan takin, hänen poikansa kehdon ja hänen vanhan hammasharjansa ja lisäksi Marie Antoinetten pienen kengän, Saint Denis'n sormuksen, Kaarle Suuren miekan ja paljon muita mielenkiintoisia esineitä. Kun tulen kotiin, saatte kuulla niistä tuntimääriä, nyt en ehdi kirjoittaa enempää.
Palais Royal on taivaallinen paikka — siellä on niin paljon jalokiviä ja ihania tavaroita, että olen aivan onneton, kun en voi ostaa niitä. Fred olisi halunnut lahjoittaa minulle jotakin, mutta en tietystikään suostunut. Boulognen metsä ja Champs Elysées ovat myös suurenmoiset.
Olen nähnyt keisarillisen perheen monta kertaa. Keisari on ruma, ankaran näköinen mies, keisarinna taas kalpea ja kaunis, mutta mauttomasti pukeutunut — hänellä oli purppuranpunainen puku, vihreä hattu ja keltaiset hansikkaat. Pikku Napoleon on komea poika, hän juttelee opettajan kanssa ja heittelee lentosuukkoja ihmisille ajaessaan nelivaljakossa; kuskeilla on punaiset silkkitakit ja edellä ja jäljessä kulkee ratsuvartio.