— Lähdetkö? kysyi Jo kaivellen tyynyä esiin.
Laurie pakeni heti, ja hänen laulaessaan Jo hiipi pois eikä palannut ennen kuin nuori mies oli suutuksissaan lähtenyt matkoihinsa.
Sinä iltana Jo makasi kauan valveilla. Hän oli juuri nukahtamaisillaan, kun Bethin vuoteesta kuului tukahdutettu nyyhkytys, joka sai hänet ryntäämään sisarensa luo.
— Mikä sinun on? hän kysyi hätääntyneenä.
— Minä luulin että sinä nukut, nyyhkytti Beth.
— Onko sinulla se vanha vaiva?
— Ei, tämä on uusi; kyllä minä kestän sen, ja Beth koetti hillitä itkuaan.
— Kerro minulle, niin minä parannan sinut niin kuin niin monesti ennenkin.
— Et voi, ei tässä auta mikään. Samassa Bethin ääni petti, hän tarrautui sisareensa ja purskahti niin epätoivoiseen itkuun, että Jo pelästyi.
— Mihin sinua koskee? Haenko minä äidin?