On hauskaa, että Laurie vaikuttaa onnelliselta ja ahkeralta ja on lakannut tupakoimasta ja antaa tukkansa kasvaa. Näettehän nyt, että Beth on taitavampi käsittelemään häntä kuin minä. En ole ensinkään mustasukkainen, rakkaani.
Yritä parhaasi mutta älä tee hänestä pyhimystä. Pelkään etten voisi pitää hänestä, jollei hänessä ole edes vähän inhimillistä ilkeyttä. Lukekaa hänelle kirjeitäni. En ehdi kirjoittaa paljon ja se ajaa kyllä saman asian. Suurenmoista, että Beth on edelleen hyvissä voimissa.
Tammikuussa
Onnellista uutta vuotta koko perheelle, siihen luettuna herra Laurence ja muuan nuori herra nimeltä Teddy. En osaa kuvata miten ihastunut olin teidän joululahjastanne. Sain sen vasta illalla, kun jo olin menettänyt kaiken toivoni. Kirje tuli jo aamulla, mutta siinä ette maininneet mitään paketista; olitte kai tarkoittaneet sen yllätykseksi. Olin vähän pettynyt, sillä minusta oli tuntunut, että muistaisitte minua.
Olin aika surkea istuessani teen jälkeen huoneessani. Mutta kun suuri, nuhruinen ja kolhiintunut paketti tuotiin minulle, hypähdin pystyyn, rutistin sitä rintaani vasten ja tanssin ympäri huonetta. Se tuntui niin kotoiselta ja piristävältä, että istahdin lattialle, luin, katselin ja söin ja nauroin ja itkin yhtaikaa kuin hassu.
Kaikki tavarat tulivat tarpeeseen ja ne ovat sitä mieluisampia, kun te olette ne itse tehneet. Bethin uusi kynänpyyhin on erinomainen ja Hannan piparkakkulähetys on suorastaan aarre. Saat olla varma, pikku äiti, että käytän lähettämääsi kaunista villapukua, ja isän valitsemat kirjat lupaan lukea tarkasti läpi. Monet, monet kiitokset teille kaikille!
Kirjoista puheenollen — sitä tavaraa alkaa kertyä minulle oikein runsaasti. Herra Bhaerilta näet sain hienon Shakespeare-laitoksen uudenvuodenlahjaksi. Hän pitää sitä itse suuressa arvossa ja säilytti sitä kunniapaikalla saksalaisen Raamatun, Platonin, Homeroksen ja Miltonin teosten rinnalla. Voitte siis kuvitella, miltä tuntui, kun hän laski sen eteeni avattuna, jolloin näin siinä nimeni sekä vielä "ystävältänne Friedrich Bhaerilta".
— Olette usein sanonut, että haluaisitte kirjaston. Tässä saatte sellaisen, sillä näiden kansien sisään on sidottu monta kirjaa. Jos luette tätä tarkoin, siitä on teille paljon hyötyä, sillä kun tutkitte tämän kirjan henkilöitä, opitte tuntemaan eläviä ihmisiä ja kuvaamaan niitä omalla kynällänne.
Kiitin häntä niin kauniisti kuin taisin ja nyt puhun 'kirjastostani' aivan kuin minulla olisi sata kirjaa. En ole aavistanutkaan, että Shakespearesta löytyisi niin paljon, mutta minuahan ei ole aikaisemmin ollutkaan Bhaer opastamassa. Olen iloinen, että pidätte siitä mitä olen hänestä kertonut ja toivon, että joskus saatte tutustua häneen. Äiti ihailisi hänen hyvyyttään ja isä hänen viisauttaan. Minä ihailen kumpaakin ja tunnen olevani rikas, kun minulla on Friedrich Bhaerin kaltainen ystävä.
Kun minulla oli vähän rahaa enkä tiennyt, mistä hän pitäisi, ostin kaikenlaisia pikku esineitä, ja asettelin ne sinne tänne hänen huoneeseensa, jotta hän löytäisi ne odottamatta. Niitä oli hyödyllisiä, sieviä ja lystikkäitä.