Mutta oppitunti keskeytyi vähäksi aikaa kokonaan, kun herra Bhaerin silmiin sattui hatussa näkyvä kuva.
— Toivoisin ettei tällaisia lehtiä tulisi taloon. Ne eivät kelpaa lasten katseltaviksi eivätkä nuorten luettaviksi. Se on pahasta, enkä voi antaa anteeksi niille, jotka toimittavat mokomaa roskaa.
Jo vilkaisi lehteä ja näki piirroksen, johon oli kuvattu mielipuoli, ruumis, ryöväri ja kyykäärme. Se ei miellyttänyt häntä. Hän käänsi lehden, mutta ei inhosta vaan pelosta, sillä hän luuli hetken lehteä "Tulivuoreksi". Se se ei kuitenkaan ollut, ja hän rauhoittui pian muistaessaan, että salaisuus ei olisi missään tapauksessa tullut ilmi, koska hänen kertomuksensa olivat nimettömiä. Mutta kuinka ollakaan, Jon ilmeestä ja punastumisesta professori oli jo aavistanut totuuden, sillä hajamielisyydessäänkin hän huomasi enemmän kuin arveltiin.
Professori tiesi Jon kirjoittelevan ja oli monesti tavannut hänet sanomalehtitoimistossa. Mutta kun tyttö ei itse milloinkaan puhunut puuhistaan, ei hänkään niistä kysellyt, vaikka olisi mielellään lukenut Jon kirjoitelmia. Nyt hänelle juolahti mieleen, että tyttö häpesi omia kirjoituksiaan, ja se huolestutti häntä. Hän ei ajatellut kuten moni muu: — Tuo ei kuulu minuun; minulla ei ole oikeutta huomauttaa siitä hänelle. Hän muisti vain, että Jo oli nuori ja köyhä, etäällä isän ja äidin huolenpidon ulottuvilta. Hetkessä tuo kaikki välähti hänen mieleensä, mutta hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään.
— Aivan niin, hyvä ettette tahdo lukea tuollaista. Minusta ei ole hauskaa, että nuoret tytöt tutustuvat tuollaisiin asioihin. Minä antaisin poikieni käsiin mieluummin ruutia kuin tuollaista roskaa.
— Ei se kaikki ole pahaa, vaikka onkin tyhjänpäiväistä, ja jos kerran ihmiset haluavat lukea sellaista, ei kai ole haitaksi, että sitä on saatavissa. Monet kunnialliset ihmiset ansaitsevat rehellisesti elatuksensa kirjoittamalla jännityskertomuksia, sanoi Jo järjestellen ompeleensa ryppyjä niin ponnekkaasti, että neula jätti kankaaseen rivin pieniä repeämiä.
— Jos nuo kunnialliset ihmiset tietäisivät miten paljon pahaa he saavat aikaan, he eivät varmaan pitäisi leipäänsä aivan rehellisesti ansaittuna. Heillä ei ole oikeutta kätkeä myrkkyä makeisiin ja antaa niitä sitten syötäväksi. Ei, heidän pitäisi hiukan ajatella ja ruveta ennemmin vaikka kadunlakaisijoiksi kuin ryhtyä tuollaiseen.
Professori puhui lämpimästi. Hän astui uunin luo rutistellen lehteä käsissään. Jo istui hiljaa, mutta hänestä tuntui kuin tuli olisi tarttunut häneen, sillä kun kolmikolkkahattu oli jo kohonnut savuna ilmaan, Jon posket hehkuivat vielä kauan tulipunaisina.
— Tahtoisin polttaa tuolla lailla kaiken muunkin roskan, mutisi professori palatessaan keventyneenä uunin luota.
Jo ajatteli miten mahtava rovio syntyisikään kaikista hänen kirjoituksistaan, ja vaivalla ansaitut rahat painoivat sillä hetkellä raskaasti hänen omaatuntoaan. Mutta hän puolustautui ajattelemalla, etteivät hänen omat kirjoituksensa myrkyttäneet ketään. Ne olivat tyhjänpäiväisiä, mutta vaarattomia, eikä hänen tarvinnut tuskailla niiden takia. Hän tarttui kirjaansa ja sanoi innokkaan näköisenä: