— Jatkammeko? Minä olen nyt oikein ahkera ja käyttäydyn kunnolla.
— Toivon sitä, vastasi professori, mutta hän tarkoitti sillä enemmän kuin Jo aavistikaan. Kohdatessaan opettajan vakavan, ystävällisen katseen Josta tuntui kuin hänen otsalleen olisi painettu suurin kirjaimin "Viikkolehti Tulivuori".
Heti omaan huoneeseensa päästyään Jo veti esiin juttunsa ja luki uudelleen jokaisen alusta loppuun. Herra Bhaer käytti toisinaan silmälaseja ja Jo oli kerran koettanut niitä ja nauranut nähdessään, miten ne suurensivat kirjan pienet kirjaimet. Nyt hän näytti saaneen professorin henkiset ja siveellisetkin silmälasit, sillä hänen kertomusparkojensa virheet paljastuivat hänelle niin räikeinä että inhotti.
— Ne ovat roskaa, ja jos jatkan tähän tapaan, päädyn pahempaan kuin roskaan, sillä jokainen juttu on edellistä kehnompi. Olen ollut sokea ja vahingoittanut ympäristöäni ja itseäni rahan tähden. Tiedän että asia on niin, sillä en voi lukea tätä hölynpölyä häpeämättä sitä suunnattomasti. Entä jos perhe näkisi nämä tai herra Bhaer saisi ne käsiinsä?
Jo punastui pelkästä ajatuksesta, ja työnsi koko pinkan uuniin rovioksi, joka oli saada aikaan nokivalkean.
— Kas niin, se on juuri omiaan mokomalle roskalle. Luulen että olisi parempi polttaa koko talo kuin antaa ihmisten käsiin tätä minun ruutiani, mietti Jo katsellessaan, miten "Juran paholainen" hiiltyi tulisilmäiseksi kekäleeksi.
Mutta kun kolmen kuukauden työstä ei ollut jäljellä kuin tuhkakasa ja joukko kolikoita hänen sylissään, Jo tuli totiseksi, ja siinä lattialla istuessaan hän pohti mitä tekisi rahoillaan.
— En kai minä vielä ole ehtinyt saada varsin paljon pahaa aikaan, niin että voin pitää nämä rahat korvauksen ajasta, hän virkkoi pitkän tuumailun jälkeen. Sitten hän lisäsi kärsimättömästi: — Jospa ihmisellä ei olisi lainkaan omaatuntoa, se on niin kovin vaivalloinen. Selviäisin loistavasti, jollen pitäisi niin tarkkaa lukua oikeasta ja väärästä. Toisinaan toivon, että isä ja äiti eivät olisi olleet niin vaativaisia siinä suhteessa.
Jo ei enää kirjoittanut jännityskertomuksia. Sen sijaan hän meni nyt toiseen äärimmäisyyteen niin kuin hänenlaisensa usein ja kirjoitti kertomuksen, jota pikemminkin olisi voinut nimittää saarnaksi, niin täynnä moraalia se oli. Hän itse epäili alusta lähtien sen onnistumista, sillä hänen vilkas mielikuvituksensa ja tyttömäinen romanttisuutensa eivät päässeet oikeuksiinsa tällä uudella alalla. Tämä opettavainen taidonnäyte kävi useilla kustantajilla, mutta sitä ei julkaistu ja Jo oli jo taipuvainen yhtymään herra Dashwoodin mielipiteeseen, että siveyssaarnat eivät mene kaupaksi.
Tämän jälkeen hän yritti kirjoittaa lapsille ja olisi sillä alalla menestynytkin, ellei olisi ollut niin ahne, että vaati kunnon palkkioita. Ainoa henkilö, joka tarjoutui maksamaan kyllin suuren korvauksen lasten kertomuksista, oli muuan kunnioitettava herra, joka katsoi tehtäväkseen käännyttää koko maailman omaan yksityiseen uskoonsa.