"Äiti, olenko nyt hyvä", huudahti hän kiireissään.
Äiti katseli häntä tarkastellen. Hän oli puettu mustaan samettikolttuun, jonka liepeet oli reunustettu kahdella kapealla kultanauhalla. Äiti laittoi vähän paremmin vyötä, joka oli koristeltu kultaompeluksin ja helmin. Hän katsoi sukkahousuja, jotka olivat vaaleankeltaista silkkitrikoota, ja pikku kenkiä, jotka olivat mustaa samettia ja kultanauhoin koristetut. Hän otti peilipöydältä hopeakamman ja kampasi vaalean tukan jakaukselle, niin että se laskeutui tasaisesti hollantilaispaidan leveälle kaulukselle.
"No, olenko nyt hyvä?" kysyi poika kärsimättömästi.
"Kyllä minusta olet!"
Hän pyörähti kiireesti syöksyäkseen ulos, mutta tölmähti Kustaa herraa vastaan, joka oli pehmeissä kartuaanisaappaissaan, valkoisissa silkkitrikoissaan ja tummanpunaisissa atlashousuissaan, joissa oli leveät, valkoiset silkkipöhöttimet. Leveitä hartioita ja korkeaa rintaa ympäröi takki, samasta kankaasta ja samanvärinen kuin housutkin, mutta runsaasti koristeltu kullalla. Vasemmalle olalle oli kiinnitetty monivärinen vaippa. Kaulassa oli kultaketju, paidankaulus koristeltu leveillä flandrilaisilla pitseillä. Jos lisäämme tähän kallisarvoisen timanttisormuksen, joka tuikki vasemmassa kädessä, ja helmitetyn samettibaretin ja jalokivin koristellun tikarinkahvan, voimme suunnilleen kuvitella miltä aatelismies näytti viidennentoista sataluvun lopulla.
Poikanen pyysi yhteentörmäystään anteeksi, ja kirkkaat silmät näyttivät niin rukoilevilta, että isä ainoastaan hymyili hänelle. Ja poika oli tiessään nopeasti kuin ajatus. Puolisoiden keskustelu kiintyi lapsiin. Äiti ei voinut olla valittamatta, ettei voinut kesyttää Annan epänaisellisia taipumuksia.
"On totta, että hän rakastaa miesten urheiluja", vastasi Kustaa herra hymyillen. "Hän muistuttaa muinaisajan valkyrioita, ja tunnustanpa, etten häntä toisenlaiseksi tahtoisikaan."
"No, silloin on kaikki hyvin", puuskahti Kristina vilkkaasti.
"Juuri sinun tähtesi minä…"
"Sen kyllä uskon, kenties hän ei vain ole sinulle siksi hyödyksi kuin pitäisi."