Mutta Kaarle ei niin vain antanut itseään peloitella; heti kun Sigismundin kirje oli asianmukaisesti luettu ja siitä neuvosherrain kesken keskusteltu, ehdotti hän neuvostolle yleisen valtiokokouksen kutsumista. Olematta valittavinaan siitä hämmästyksen ilmeestä, joka kuvastui kaikkien kasvoilla, puhui hän välttämättömyydestä kuulla säätyjen mieltä monissa esilläolevissa kysymyksissä. Niiden joukossa oli kysymys vapaasta uskonnonharjoituksesta, jonka Sigismund vastoin valaansa oli myöntänyt katolilaisille, samoin Käkisalmen luovuttamisesta, levottomuuksista Suomessa, valtakunnan hallinnosta ja muista sellaisista asioista.
Kun herttua oli lopettanut, istuivat herrat hiljaisina ja allapäin; kuka oli aloittava taistelun?
Vihdoin kävi Ture Bjelke käsiksi; matalalla äänellä virkkoi hän, että kuningas oli selvästi kieltänyt kaikki valtiokokoukset poissaollessaan. Häneen yhtyivät kaikki muut; oli vaarallista toimia vastoin hänen kuninkaallisen majesteettinsa armollista tahtoa. Mutta saatettiin kirjoittaa uudestaan ja esittää hänelle välttämättömyys ryhtyä toimiin.
Näitä puheita kuullessa oli uhkaava ukkospilvi Kaarlen otsalla, ja hänen terävä katseensa kulki toisesta herrasta toiseen. Hän ei nähnyt edessään rehellisiä, luotettavia miehiä, jotka kaikin voimin tahtoivat auttaa häntä luotsaamaan valtiolaivaa läpi hyrskyjen, vaan he olivat omaa hyötyään tavoittelevia, arkoja raukkoja, jotka ainoastaan ajattelivat oman nahkansa pelastusta… ja lääniherroille oli edullista pysyä kuninkaan kanssa hyvissä väleissä.
Sanomatta sanaakaan herttua poistui salista.
Mutta silloin kaikki kielet pääsivät liikkeelle, ja lorun loppu oli, että päätettiin pysyä lujana kuin yksi mies. Herttuan täytyi lopulta taipua.
Kaksi päivää myöhemmin kutsuttiin neuvosto uuteen kokoukseen. Ukkospilvi oli poissa herttuan otsalta, mutta sillä kuvastui luja ja varma tahto, jota vastaan ei näyttänyt uhittelu auttavan. Ja herrat tunsivat kutistuvansa kokoon, koko joukollakaan eivät he vetäneet vertoja hänelle.
Silloin hän esitti pergamentin heidän allekirjoitettavakseen. "Sillä kutsutaan yleiset valtiopäivät koolle Söderköpingiin", sanoi hän. "Ja olen varma siitä, että te kaikki tarkemmin mietittyänne huomaatte sellaisen toimenpiteen välttämättömyyden."
Herrat myönsivät tosin, että tästä saattoi monessa suhteessa olla hyötyä; mutta uskollisuus kuningasta kohtaan?…
"Eikö teistä uskollisuus isänmaata kohtaan merkitse mitään?" kysäisi
Kaarle.