Suunnilleen kolme vuosineljännestä oli kulunut. Eräänä päivänä pysähtyi useita vaunuja luostarinportin eteen, ja niistä astui yksitoista hunnutettua naishenkilöä. Heidät päästettiin heti sisälle, ja he toivat kirjeitä Malaspinalta niin abbedissalle kuin pater Edilillekin. Nunnat olivat kaikki kuuluneet Vadstenan luostariin ja halusivat nyt päästä sinne takaisin. Muuan heistä oli entinen abbedissa, ylhäisestä ruotsalaisesta suvusta, mutta halusi sittenkin palata luostariin, vaikkapa vain palvelevana siskona. Malaspina kehoitti osoittamaan häntä kohtaan ystävyyttä.
Olisi synti sanoa, että uudet sisaret olivat tervetulleet. He tunsivat talon, mutta olivat tottuneet paljon ankarampaan kuriin. Pater Edil lakkasi lukemasta legendojaan, hän jätti nunnat oman onnensa nojaan, mutta tutkisteli sitä vastoin mitä suurimmalla mielenkiinnolla kirjettä, jonka oli saanut Malaspinalta ja joka muun ohella sisälsi ilmoituksen, että hänen koetusaikansa oli lyhennetty; häntä tarvittiin erään saksalaisen ruhtinaan hovissa, ja hänen täytyi lähteä sinne pikimmiten.
Jo useita viikkoja oli pater tuntenut asemansa sangen vaaralliseksi; erittäinkin peloitti häntä se, mihin Richissa ryhtyisi, jos nuoret sattuisivat joutumaan tukkanuottasille. Hän oli nähnyt uhkaavia katseita ja kuullut heidän sanovan toisilleen sanoja, jotka eivät olleet erittäin tyynnyttäviä.
Hän ei uskaltanut ilmoittaa edeltäpäin lähdöstään. Vielä kerran luettuaan sisarille legendojaan ilmoitti hän vain, etteivät he kenties saisi nähdä häntä hyvään aikaan; muuan tärkeä kirje pakoitti hänet lähtemään matkalle.
Se tuli kuin ukkosen isku. Mutta pater käytti tilaisuutta hyväkseen, ennenkuin mielten masennus oli ehtinyt tasaantua, viittasi heille hyvästiksi surullisen näköisenä ja riensi pois.
Huoneessa vallitsi haudan hiljaisuus. Täytyi sitoa kielensä äskentulleiden vanhojen nunnien tähden. Nuoret ainoastaan kuiskailivat keskenään.
Richissa yksin seisoi hiljaa liikkumatonna. Jonkun kerran hän horjahti, mutta toipui heti.
Anastasia, entinen abbedissa, kehoitti sisaria poistumaan, ja koko parvi riensi pateria vielä kerran näkemään.
Anastasia veti Richissan huntua syrjään ja näki kalmankalpeat kasvot, joista suuret silmät tuijottivat… Silloin lähestyivät askelet, ja hän vetäisi nopeasti hunnun paikoilleen.
Sisar portaria tuli hoippuvin askelin ja kyynelsilmin. Hän toi kirjeen, jonka pater oli mennessään jättänyt. Richissa otti sen, mutta vaipui samassa pyörtyneenä Anastasian käsivarsille.