Kirkasten, niin että kirkko kajahti, kaatui hän lattiaan.
Tumma olento nosti hänet nopeasti ja kantoi mukanaan.
Kuollut istui äänetönnä kirstun vieressä. Hän näki, kuinka Eeva pantiin siihen ja virkkoi hiljaa: "Hänhän vielä elää."
"Mutta ei kauan", vastasi Anastasia ja puristi kätensä hänen kurkkuunsa.
Kuului koriseva ääni, eikä Eeva Sparre enää elänyt.
"Se on hirveää", kuiskasi Richissa väristen.
"Kirkon arvo vaatii sen, sillä hän tiesi liian paljon. Sinun pakosi on nyt turvattu, pian tänne käärinliina."
Se laitettiin tottunein käsin, liina pantiin kuolleen kasvoille, ja juuri kun läpättiin neljännen vartion merkkisoitto, meni luostarin portista ulos hyvin hunnutettu nainen ja katosi pian portinvartian näköpiiristä.
"Nyt ovat he poissa kaikki neljätoista", mutisi portaria. "Siitä ei luostarille mitään vahinkoa olekaan."
Äiti Anastasia vietti koko aamun kirkossa, vaipuneena rukoukseen. Hän ei tahtonut loitota rakkaasta Richissastaan, ennenkuin kansi oli naulattu kiinni ja kirstu laskettu hautaan.