Ebba rouva oli kaksitoista vuotisen avioliiton jälkeen synnyttänyt herralleen pojan ja muutamia vuosia myöhemmin kaksi tytärtä. Vanhempi tyttäristä muistutti suuresti äitiään, jonka suosikki hän oli, mutta nuorempi samoin kuin poikakin olivat hiljaiset ja lempeät luonnoltaan. Niin kauas olivat nämä omenat puusta pudonneet, että Klaus herra väliin sanoi nauraen emännälleen: "Jollen tuntisi sinua, voisin vaikka vannoa, etteivät he ole minun lapsiani." Itse asiassa häntä huvitti tämä suuri eroavaisuus, ja saattoipa joskus tapahtua, että hän heidän rukoustensa johdosta armahti jonkun kuolemaantuomitun talonpojan.
Heidän kasvatustaan hän piti hyvin tärkeänä, eikä opettajista ollut puutetta. Kohta Turkuun muutettuaan otti hän kirjurikseen Daniel Hjort nimisen ylioppilaan, mutta kun tämä osoitti olevansa sangen taitava vieraissa kielissä, pantiin hänet myös nuorten neitien opettajaksi, ja kuinka hyvin harkittu tämä toimenpide oli, tulemme tuonnempana näkemään.
Vielä oli kuvaava piirre Flemingille se, ettei hän pitänyt kerrassaan mitään väliä protestanttisuudesta eikä katolisuudesta; kun niikseen tuli, saattoi hän olla kumpaa tahansa. Hän oli tosin ottanut kappalaisen, joka piti rukoukset; väliin oli hän niissä läsnäkin, mutta oikeastaan hän jätti autuuden asiat kappalaisen haltuun. Kullakin oli omat tehtävänsä.
Tutustuttuamme näin hieman käskynhaltiaan, luokaamme silmäys olosuhteihin Pohjanmaalla.
* * * * *
Salavihkaan kulkivat viestit kylästä kylään, ja kohta sen jälkeen hiipi pimeässä yössä pitkin teitä ja polkuja joukko ihmisiä, jotka kaikki riensivät samaan suuntaan, suureen maakuoppaan syvällä metsässä. Ja ken pimeässä osui luolalle läpi murrokkojen ja tiheikköjen, häneltä melkein huikeni silmät seiniin pistettyjen soihtujen valossa.
Tulen lepattava loimo valaisi vähintään viidetkymmenet tuimat, ahavoituneet kasvot. Kaikkien silmät olivat kiinnitetyt noin viisikymmeniseen mieheen, jolla oli syvät silmät ja viisaat piirteet.
Hän puhui kiihkeästi välttämättömyydestä lähteä vielä kerran Ruotsiin etsimään apua herttualta; retki saattoi kyllä käydä vaaralliseksi, mutta hyvässä toivossa on aina helppo tehdä taivalta.
Asiasta oltiin yhtä mieltä; lähetystö valittiin, suuri kokous hajaantui, ja pian nähtiin tummien hahmojen urrivan metsän murrokoita kunkin omalle haaralleen.
Jo edellisenä syksynä oli herttualle käyty valittamassa, ja avoimessa kirjeessä syyskuun 14 päivältä hän vapautti Pohjanmaan rahvaan kaikesta linnaleiristä ja uhkasi rangaistuksella jokaista, niin voutia, tuomaria, pappia kuin nimismiestäkin, joka uskalsi tätä kieltoa vastaan rikkoa. Mutta herttuan uhittelut olivat saaneet aikaan ainoastaan sen, että sotamiehet mellastivat entistäänkin suuremmalla julmuudella onnettomassa maassa.