"Kernaasti minun puolestani, minä heittäydyn heti sen syliin", jatkoi Hogenskild. "Valtaneuvoksena ja läänitysten omistajana ei minulla ole aikaa kirkollisille asioille; minua ilahuttaa sentähden suuresti, kun sievoisella rahasummalla saan ostaa itselleni autuuden anekirjojen muodossa." Monet läsnäolijat nauroivat.
"Kenties saatte antaa takaisin kirkkotilukset", virkkoi herra Erik
Oxenstjerna.
"Ei, kiitos, niitä emme päästä käsistämme."
"Kansa on mielistynyt protestanttisuuteen", jatkoi Eerik Sparre. "Se on meillä liittynyt Kustaa Vaasan nimeen; ja Kaarle herttuan voima on juuri siinä, että hän ylläpitää isien työtä."
"Se kettu!"
"Ovela kuin itse paholainen."
"Hän ei olisi millään tavoin meille vaarallinen, jollei hän olisi Ruotsin kansan asiamies. Päästäksemme antamasta hänelle myöten, täytyy meidän katolilaisuuden kysymyksessä mukautua yleiseen mielipiteeseen."
"Se on sitä oikeampaa", sanoi Kustaa Banér, "kun minun mielestäni maan kehityskin vaatii sitä."
"Protestanttisuus on valistusta", puuskahti Klaus Bjelke, "ja sitä ovat talonpoikamme saaneet jo liiaksi; katolilaisuus on tarkoitettu karjalle, ja siihen luonnonjärjestyksen mukaan rahvaamme kuuluu".
Karkean mielijohteen palkitsi yleinen nauru.