"Tietenkin herttua alkaa piirittää linnaa, ja miten silloin käy puolustus, kun Arvid herra on poissa?" valitti vaimo parka. Kukaan ei ollut nähnyt Ebba rouvan nauravan moniin pitkiin päiviin, mutta nyt hän nauroi katkeran pilkallisesti.
"Linna on hyvin varustettu, kiitos siitä autuaalle herralleni", sanoi hän ylväästi. "Muonavarat riittävät vähintään vuodeksi, ja miehistö nousee tuhanteen. Minä itse otan johtaakseni puolustusta."
Elina rouva katsoi ihaillen pelättyyn sukulaiseensa. "Suokaa anteeksi, rakas täti, että olen kuin säikähtynyt lintu", vastasi hän nöyrästi; "teidän omat tyttärennekään eivät pysty käymään jälkiänne".
"Eivät", vastasi hän, "ei edes poikanikaan ole vanhempiinsa, hän on kuutamosankari hänkin".
Elina kääntyi punastuen pois. "Minusta hän on mallikelpoinen nuori, ritarillinen herra", sanoi hän.
"Sitra kainalossaan!" lisäsi Ebba rouva.
"Niin, miksei, siitä on iloa meille kaikille."
Olkapäitään kohauttaen ja sääliväisesti hymyillen lähti Ebba rouva huoneesta.
Nuori rouva seisoi katsellen ulos ikkunaluukusta.
"Kuinka voisimme kestää tätä elämää ilman Juhanaa!" tuumiskeli hän.
"Ja onhan Arvid herra itse jättänyt minut hänen huostaansa."