Herrat Akseli Kurki ja Antero Boije, jotka molemmat kuuluivat päällystöön, olivat samoin tuoneet vaimonsa mukanaan, ja nämä, jotka molemmat tunsivat mitä syvintä kunnioitusta Ebba rouvaa kohtaan, mutta itse asiassa pakenivat hänen läheisyyttään, olivat ihastuneet hänen poikaansa, 20-vuotiaaseen Juhanaan, joka vietti melkein kaiket päivät heidän ja sisartensa seurassa.
Marskin kuoleman jälkeen ei Daniel Hjort ollut kertaakaan saanut nähdä eikä puhutella Heblaa; lukutunnit ja oleskelu perheen keskuudessa päättyivät, vaikkakin hänellä aina oli vapaus käydä ystäviensä ja tuttujensa luona linnoituksessa.
Hänellä olikin paljon sellaisia nuoremman päällystön keskuudessa, jotka ilvehtivät hänen onnettomalla rakkaudellaan ja kuuntelivat hänen laulusepustuksiaan.
Daniel parka, joka ei ollut voinut pitää rakkauttaan salaisuutenaan, uskoi sen kaikille, valitti sitä, että hänet oli eroitettu sydämensä epäjumalasta, ja kun joku velikulta sanoi leikillään hänelle surevansa sitä yhtä suuresti kuin hänkin, niin hän uskoi sen, ja valittaen kaikuivat sitran sävelet, hän lauloi rakkaudestaan ja kehoitti armastaan olemaan varma siitä, että hän vihdoin tulisi hänet vapauttamaan.
Yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei Daniel Hjort ollut oikein viisas, mutta hänen hiljainen olentonsa herätti myötätuntoa, ja sentähden sai hän mennä ja tulla miten tahtoi.
Kaunis neiti oli väsynyt leikkikaluunsa, hän piti loukkaavana tämän rakkautta, mutta — hänellä ei ollut rohkeutta suorastaan torjuakaan häntä näkyvistään.
Juhana Fleming oli mitä rakastettavin nuori mies; hänen käytöksessään oli väliin ylpeyden vivahdus, joka muistutti isästä, mutta sen huomasi vain hyvin harvoin. Naisten kesken sanottiin, että Juhana herra oli vastustamaton, jos hän vain tahtoi jotakuta miellyttää.
Heti marskin kuoleman jälkeen oli äiti tahtonut lähettää hänet pois, mutta kaikkien yhteisistä rukouksista sai hän jäädä kotiin sillä ehdolla, ettei vähintäkään puuttuisi linnan puolustukseen.
Kenties olisi nuori herra mieluummin lähtenyt, jollei hän olisi nähnyt Elina Stålarmia. Mutta nyt hän rakasti ensi kertaa elämässään, hehkuvalla lämmöllä, vaikkakin ikäkautensa kainoudella.
Stålarm oli leikkisästi uskonut puolisonsa hänen suojelukseensa; he olivat serkukset, samanikäiset, nuoret ja kauniit molemmat. Juhana herra oli vannonut ennen kuolevansa, ennenkuin ilmaisisi salaisuutensa; Elina taasen, joka pian oli sen havainnut, oli päättänyt, ettei koskaan antaisi hänelle siihen tilaisuutta; jokapäiväinen seurustelu oli opettava heitä pitämään toisistaan sisaruksina.