Katkaistakseen niin muonavarojen kuin apuväenkin tuonnin kuninkaalle asettui herttua leiriin Memiin, kahden peninkulman päähän Stegeborgista.
Niin seisoivat setä ja veljenpoika aseissa vastatusten. Molemmat odottivat: Sigismund Arvid Stålarmia Suomesta ja herttua Jaakkima Scheeliä Ahvenan saaristosta, mutta kumpaakaan ei kuulunut.
Muutamain vierasten valtojen lähettiläiden piti esiintyä välittäjinä. Kuningas vaati, että herttua jättäisi pois valtionhoitajan arvonimen ja lähettäisi sotaväkensä kotiin. Herttua pani rauhan ehdoksi, että Sigismundin oli lähetettävä pois vieraat sotajoukot ja annettava vakuutus kuningasvalan pyhyydestä. Kumpikaan ei tahtonut antaa perään hiuskarvan vertaa, ja neuvottelut lakkasivat itsestään.
Mutta samaan aikaan alkoi ruokavarojen puute käydä tuntuvaksi kuninkaallisen sotajoukon keskuudessa. Sellaisella ei voinut kuningasta vaivata; hän nautti jälleennäkemisen ilosta ja sitten täytyi hänen kertoa prinsessalle kaikista kärsimyksistään… jumaloidun puolisonsa kuolemasta… ja siitä levottomuudesta, jolla hän odotti, saisiko Malaspina lopultakaan paavin suostumusta siihen, että hän naisi kälynsä, herttuatar Konstantian, jota ilman hän ei voinut elää.
Kuninkaaseen liittyneiden herrojen asema oli niin horjuva kuin suinkin. Kuningas tahtoi jättää valtakunnan hallinnon heidän huostaansa, mutta ensin täytyi saada herttua pois tieltä. Kuinka he voisivat neuvotella miehen kanssa, joka oli aina kohdellut heitä palvelijoinaan ja aina voittanut heidät? He tiesivät, ettei se vienyt mihinkään; paremmat onnistumisen toiveet oli heillä ase kädessä.
Mutta kun oli kysymys toiminnasta, eivät herrat olleet koskaan päässeet yksimieliseen päätökseen. Eivätkä he päässeet nytkään; heillä oli päivästä päivään neuvotteluja, mutta asia ei tullut siitään selvemmäksi.
Herttua sitä vastoin oli heti sovittelujen keskeydyttyä lähettänyt avoimia kirjeitä maaseuduille, heittäen syyn kokonaan kuninkaan niskoille. Sigismundille lähetti hän viestin, vaatien kahden tunnin kuluessa varman vastauksen, saattoiko valtakunta ja herttua odottaa turvallisuutta ja tyyneyttä, kun kuningas oli vieraan sotaväen kera saapunut maahan. Lähettilään oli lisättävä, että herttua aikoi väkineen saapua Stegeborgiin vaatimaan varmaa vastausta.
Sitä pidettiin rauhanrikkomuksena ja herttuan lähettiläs vangittiin.
Varhain seuraavana aamuna, kun sumu vielä peitti paksuna tienoon, marssi herttua Stegeborgia vastaan.
Nopeasti kävi kulku. Mutta vasta sitten, kun sumu laskeutui, saattoi hän luoda yleissilmäyksen asemaansa, ja se oli kaikkea muuta kuin edullinen.