Nyt oli sota julistettu!

Merimiehiä, käsityöläisiä, työmiehiä joka maata riensi auttamaan rautatangon kantajaa.

Puolalaisia sotamiehiä taasen syöksyi tappelemaan maanmiehensä puolesta.

Nousi hirmuinen metakka, monia surmattiin ja vielä useampia haavoitettiin. Mutta kansa oli mellakassa lähtemäisillään pakosalle, kun torille ryntäsi maistraatin joukkoja 400 miestä. Nyt alkoi sota uudella otteella.

Puolalaiset, jotka olivat liian heikkoja puolustautumaan, syöksyivät lähimpiin taloihin, tunkeutuivat väkivallalla rauhallisten asujanten luo ja ampuivat sieltä taajaan väkijoukkoon.

Laukauksiin vastattiin ulkoa, ja useita kuulia lenteli läpi ikkunoiden taloon, jossa kuningas asui.

Kaikkialla huutoja ja vaikeroimisia, jotka nousivat yli kaikkien kuvausten!

Joukko puolalaisia oli majoitettu erääseen puutarhaan, ja kuultuaan mitä oli tekeillä tahtoi se rientää toveriensa avuksi. Mutta maistraatti oli nähnyt sen ja ajoissa nostattanut vipusillan.

Kaiken tämän aikana pysyi Sigismund hiljaa huoneissaan; hän valitti onnettomuustapausta, mutta ei voinut mitään sen torjumiseksi.

Klaus Bjelke lähti kaupungin pormestarin kera paikalle. Henkensä uhalla tunkeutuivat he taistelevain väliin ja onnistuivat vihdoin eroittamaan taistelevat puolueet toisistaan. Kuningatar pelästyi niin, että hovi heti sen jälkeen muutti Weikselmündeen, josta oli lähdettävä merille heti laivaston saavuttua.