Tuuli oli suotuisa, ja laivat nostivat heti ankkurinsa ja purjehtivat pois katsojain innokkaasti huutaessa hurraata.

Kuningattarella oli mukanaan ainoastaan pieni seurue.
Hovimestarittarena oli Elisabet Oxenstjerna, naimisissa eversti
Yxkullin kanssa. Hovineitsyitä oli kaksi, nimittäin Märta
Juhanantytär Berendes ja Margareta Scheding. Vanha valtaneuvos Claes
Horn seurasi mukana, samoin Juhana Sparre ja nuori Claes Stjernsköld,
amiraalin poika.

Lähtö tapahtui illalla, ja kun kesäkuun ilta oli erittäin lämmin, tahtoi kuningatar istua hetkisen ylhäällä kannella. Hän oli kaikkein parhaimmalla tuulellaan, jutteli ja nauroi lakkaamatta, ja luonnollisesti hänen seurueensa teki samoin. Heidän joukossaan oli kuitenkin muuan, joka mieluummin olisi itkenyt sydämensä pohjasta, ja se oli Märta neitsyt. Hänen itsepäisesti istuessaan ja katsellessaan siniaaltoihin salatakseen esiintunkeilevia kyyneliään, saavat lukijat tietää, ettei Märta neitsyellä ollut isää eikä äitiä — mikäli tiedettiin. Kun hän oli ollut hyvin, hyvin pieni, oli haikara lentänyt herra Juhana Sparren puolison luo ja tuonut hänet, ja rouva oli ottanut hänet mitä hellimpään hoivaansa. Hän oli kasvanut yhdessä Juhana herran omien lasten kanssa ja saanut osakseen saman huolenpidon kuin hekin. Viidentoista vuotiaana hänestä tuli kuningattaren hovineitsyt. Ero kodista täytti silloin hänen silmänsä kyynelillä, mutta sitten tuli hänen kasvatusisänsä kolmas poika, nuori Juhana, Hvalstadin herra, Tukholmaan; hänestä tuli kuningattaren hovipoika. He kohtasivat toisensa joka päivä, ja sitten ei Märta neitsyt enää itkenyt.

Tämä matka oli heidät eroittanut… eikä hän voinut enää elää.

"Pää pystyyn, tyttö!" kajahti samalla kertaa ankara ja lemmekäs ääni.

Märta totteli heti ja kohtasi töyhtökulmaisen, mutta ystävällisen silmäparin, joka veitikkamaisesti katseli häntä, niin että hänen täytyi punastuen luoda katseensa maahan.

"Herra Juhana Sparre, ette saa saattaa Märtaa itkemään", huudahti kuningatar. "Kun minä olen iloinen, tahdon että muutkin ovat samoin."

"Sateen jälkeen paistaa päivä kauneimmin", puuttui seitsemäntoistavuotias Claes Stjernsköld puheeseen ja katseli ihastuneena kaunista tyttöä.

Kuningatar näytti tyytymättömältä. Hän salli, että ainoastaan häntä yksin verrattiin aurinkoon.

"Nuoren Claes herran taivaalla paistaa monta aurinkoa", tokaisi vanha
Horn.