"Saanko luvan tervehtiä prinsessaa?"
"Lähetän häntä noutamaan."
Kristina tuli. Hän syleili kreivitärtä ja sanoi itse katsoneensa, että hänen huoneistaan tuli kyllä hyvät. "Kuitenkaan ne eivät vielä olleet kunnossa", sanoi hän. "Emme odottaneet teitä niin pian, kun laivasto lähtee vasta ensi kuussa."
"Sen täytyy lähteä nyt heti, se on käskyni", lausui kuningatar melkein kirkaisten.
"Liebe Mutter, wer fragt danach?" (Äiti kulta, kuka siitä välittää?) huomautti tyttö nauraen.
Nyt seurasi niin raju itkunpuuska, että kuningatar täytyi viedä vuoteeseen. Mutta siitä välitettiin niin vähän, että Kristina tarttui tätinsä käteen ja vei hänet niihin huoneihin, jotka olivat hänelle aiotut.
Merkillistä, ettei Kätchen tuntenut itseään oikein vapaaksi tämän lapsen parissa. Kuitenkin hän sai huomautetuksi, että kesällä olisi miellyttävämpää asua maalla.
"Me matkustamme sinne väliin", vastasi Kristina. "Mutta minun täytyy asua kaupungissa opintojeni tähden, ja minä tahdon hämmästyttää kuningasta, kun hän palaa kotiin."
Tähän ei ollut mitään sanottavaa, ja pfalzkreivitär palasi raskain sydämin kotiinsa järjestääkseen asiat, niin että hän voi jättää sen yksin hyväksi aikaa.
Vihdoin kesäkuun alussa kuningattarelle ilmoitettiin, että lähtö oli nyt riippuvainen ainoastaan säistä ja tuulista. Kesäkuun 10 ja 11 päivinä rekryytit menivät laivoihin, mutta kuningatar astui laivaan vasta 16 p:nä, sanottuaan hellät jäähyväiset tyttärelleen ja lukuisalle seurueelle, joka häntä saattoi.