Sielläkin oli kevätpäivä tehnyt ihmetöitään. Maria Eleonora tarttui natonsa käteen ja talutti häntä huoneesta huoneeseen, näytellen suunnattoman suuria tavaralaatikoita, jotka olivat valmiina matkaa varten.
"En sentään ota kaikkea mukaani", sanoi kuningatar. "Ainoastaan välttämättömimmät, niin ettei kuninkaan tarvitse hävetä puolisonsa tähden."
Kun hän sanoi tämän, oli hän niin säteilevän kaunis, että Kätchen puuskahti ihastuksissaan: "Vaikkapa teidän majesteettinne veisi mukanaan ainoastaan tuon puvun, sanoisi kuningas sittenkin, ettei hän ole koskaan nähnyt kauniimpaa naista!"
Maria heittäytyi hänen syliinsä: "Kiitos niistä sanoista! Ne hälventävät minulta suuren huolen. Minusta tuntuu vähin, että nuorekkuuteni on mennyttä."
Kätchen tukehdutti huokauksen. "Ei kuninkaan silmissä", lisäsi hän.
"Hän tietää, että kauniin muodon alla on rakastavainen sydän."
Sellaisella lorunlaskulla kuningatar mielellään kulutti aikaansa, ja kreivitär paloi ikävästä päästä matkansa päämäärään. Mutta ensin hänen täytyi kuulla valituksia siitä vitkallisuudesta, millä laivastoa laitettiin kuntoon. Vielä ei ollut miehistökään koottu, ja kuningatar oli sanonut ehdottomasti tahtovansa, että lähtö tapahtui toukokuun 16 päivänä!
Äkkiä hän katkaisi valitusvirtensä kysyen: "Teidän rakastettavuutenne jää kai jo tälle tielleen?"
Kreivittärelle se oli sellainen yllätys, ettei hän heti voinut vastata, ja Maria Eleonora, joka luuli arvanneensa hänen ajatuksensa, lisäsi: "Ymmärrän, että saattaa tuntua vaikealta olla poissa kenellä on niin monta lasta, ja sentähden olen ajatellut, että tuo suuri poika, josta en pidä, saa tulla mukaan Saksaan kasvatettavaksi veljeni, vaaliruhtinaan hovissa. Siten luulen täysin korvanneeni sen palveluksen, jota pyydän teidän rakastettavuudeltanne."
Että saattoikin päästä sellaisia sanoja niin kauniista suusta! Kätchen nieleksi kyyneliään, mutta Kustaa Aadolfin tähden hän tahtoi kärsiä kaiken, ja niin hän vastasi syvään niiaten: "Olen mitä suurimmasti kiitollinen teidän armonne hyvyydestä ja huolenpidosta suureen perheeseeni nähden, ja kiitän luvasta, että poikani saa seurata mukana, mutta en tahdo lähettää poikaani vieraaseen maahan. Kun Ruotsi on kerran voinut kasvattaa Kustaa Aadolfin, voi se kasvattaa Kaarle Kustaankin." Sanat olivat päässeet häneltä tahtomattaan, ja hän leimahti punaiseksi koko kasvoiltaan.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi kuningatar, joka ei oikein ymmärtänyt toisen ajatus juoksua.