"Sinä olet ihmeellinen tyttö, niin erilainen kuin toiset."
"Kaikki sanovat niin. Tiedätkö mitä merkitsee veljesliitto?"
"Mitä tarkoitat?" kysyi Märta melkein hädissään.
"Näetkös, me otamme veitsen kukin, ja leikkaan minä syvän haavan sinun käsivarteesi ja sinä minun, ja niin annamme veremme juosta yhteen. Silloin ystävyytemme on purkamaton."
"Ei, kiitos", vastasi Märta. "Ystävyyden laita saa olla miten tahansa, mutta haavaa käsivarressa — kiitos, sitä en tahdo!"
Margaretan pikku suu käyristyi halveksivasti, ja hän mutisi hampaittensa välistä: "Käy niinkuin luulinkin — ei mitään hauskaa."
Sillä välin vilkas keskustelu jatkui alhaalla kajuutassa amiraalin ja hänen vierastensa kesken. Kuten tavallista siihen aikaan, keskusteltiin etupäässä siitä, mihin kuningas lähinnä aikoi ryhtyä. Claes Stjernsköld oli alussa hiljaisena kuulijana, mutta kun se, mitä sanottiin, oli ainoastaan samaa mitä hän oli ennen kuullut, ja hänen mielessään väikkyi toisia kuvia, hiipi hän hiljaa kannelle.
Suviyö levitti nyt lempeää, himmeää valoaan yli veden. Oli saapunut täydellinen hiljaisuus, purjeet lepattivat melkein höllällään, ja alus ainoastaan hiljakseen halkoi aaltoja. Mutta nuoren herran silmä ei joutanut sellaisia tähystelemään. Hän oli huomannut pari olentoa keulassa, ja lähestyessään heitä hiljaisin askelin hän kuuli Margaretan huudahtavan: "Ei mitään hauskaa!"
"Jos haluatte jotakin mitä minä voin hankkia, niin käskekää vain", virkkoi nuorukainen innokkaasti.
Margareta hätkähti. "Kuinka säikäytitte minua?"