"Hän tahtoo kokonaisen merimiespuvun koristautuakseen sillä", puuttui
Märta harmistuneena puheeseen.
"Eikö muuta? Sen voin kyllä hankkia."
"Te?" Margareta katsoi ihmetellen häneen. "Voitteko tehdä sen?"
"Luulen kyllä voivani!"
"Silloin tulee viimeinen villitys pahemmaksi kuin ensimäinen", jatkoi
Märta. "Ajatteles, mitä kuningatar ja Elisabet rouva sanoisivatkaan!"
"He eivät saa tietää mitään."
"Minä sanon sen heille, minä", lisäsi Märta arvokkaasti.
Keskustelu pysähtyi siihen. Mutta nuori Claes herra puristi Margaretan kättä niin kovasti, että neitsyt oli vähällä kirkaista. Kun nuoret tytöt kohta sen jälkeen menivät levolle, ojensi Märta kaksi sormeaan hyvän yön toivotukseksi, mutta Margareta puri hampaansa yhteen voidakseen kestää saamansa kädenpuristuksen.
"Mitä pidät herra Claes Stjernsköldistä?" kysyi hän sitten, heidän riisuutuessaan hytissään.
"Tunnen häntä liian vähän voidakseni pitää mitään", vastasi Märta.