"Sitä varon tekemästä", vastasi Margareta hilpeästi. "Ei puuttunut paljoa, ettette puristanut kättäni murskaksi eilisiltana."
"Olinko tosiaankin niin kovakourainen… sallikaa minun ainakin pidellä sitä silmänräpäys."
"Mitä se hyödyttää", sanoi Margareta hyvin hämillään.
"Ansaitsen jonkun kiitoksen siitä viattomasta valheestakin, joka äsken pelasti teidät armottomista käsistä."
"Se on totta", vastasi Margareta ja ojensi kätensä.
Claes otti sen ja siveli sitä hiljaa. "Mikä vahinko, etten voi nähdä sitä… Anteeksi, pehmeä kätönen, jos olen tehnyt sinulle pahaa, ja anteeksiannon osoitteeksi salli minun koskettaa sinua huulillani." Hän painoi kädelle pitkän suudelman.
"Mitä ajattelette?" huusi Margareta ja tempaisi nopeasti kätensä pois. "Ja mitä ajattelen minä, kun tulin tänne? Enhän nyt tiedä lainkaan miten pääsen täältä takaisin", lisäsi hän epätoivoissaan.
"Olkaa tyyni ja tarttukaa käteeni. Minä saatan teidät alas portaista."
"En uskalla mennä niistä alas. Elisabet rouva voi kuulla. Mitä on minun tehtävä?"
"Odottakaa vähän… seuratkaa kintereilläni, niin saamme nähdä kuinka selviämme!" Hän avasi portaiden oven ja meni alas hiipivin askelin… Margareta seurasi vavisten.