"Etumasto meni mereen!" huusi perämies.
Sanattomana kauhusta ja voimatonna astumaan askeltakaan eteenpäin tai takaisin Margareta piteli kiinni ovesta. Hän näki useain henkilöiden vaivalloisesti liikkuvan keinuvalla laivalla. Ainoastaan amiraali seisoi tyynenä ja jakeli käskyjään… laiva näytti kääntyneen uuteen suuntaan ja lähestyi rantaa, jonne kaikkien silmät levottomina tähystelivät.
Vihdoin laiva sysäytyi jotakin vastaan, niin että se natisi kaikissa liitoksissaan. Alhaalta kuului valitushuuto.
"Tyynnyttäkää kuningatarta. Me viemme hänet heti täältä", käski amiraali, ja hoviherrat riensivät alas portaita.
Ei viipynyt kauan, ennenkuin oli laitettu mukavat paarit, joilla kuningatar kannettiin maihin.
Oltiin Kalmarin lähistöllä ja linnanportit avattiin haaksirikkoisille. Mutta amiraalilaiva oli joutunut erilleen muusta laivastosta, ja Gyllenhjelm esitti, että kuningatar jäisi tänne siksi aikaa, kun hän kokosi hajaantuneet laivat ja veisi ne miehistöineen Saksaan. Hän tulisi sitten takaisin kuningatarta noutamaan.
Tämän aikeensa hän ilmoitti Hornille ja Sparrelle. Kuningatar ei voinut ottaa ketään vastaan.
Laivat koottiin jo seuraavana päivänä, ja Gyllenhjelm pani tuumansa toimeen.
Myrsky oli asettunut, ja Maria Eleonora oli aivan epätoivoissaan, kun hänelle sanottiin, että hänen täytyi jäädä tänne odottamaan amiraalin palaamista.
Amiraali oli suorastaan valtion kavaltaja, ja kuningatar oli ilmoittava hänet kuninkaalle rangaistavaksi ansion mukaan. Turhaan Sparre sanoi, että kuninkaalle olivat suuresti tarpeen ne joukot, jotka laivasto vei mukanaan, ja että kuningattarelta tahdottiin säästää ne vaarat ja vastukset, joille sotamiehet täytyi panna alttiiksi, jos mieli pian joutua perille.