Seuraava päivä oli edellisen kaltainen. "Minä kuolen tähän", kuiskasi
Margareta Märtalle. "Jospa edes saisi lukea tai ommella."
"Silloin ei koko huomiomme olisi kiinnitetty kuningattareen", vastasi tämä huoaten.
Vihdoin neljäntenä päivänä nähtiin laiva, jossa liehui Ruotsin amiraalilippu. Margareta, joka sen ensiksi huomasi, päästi ilohuudon, ja Maria Eleonora suvaitsi aivan nousta ylös ja itse ottaa sen tarkastellakseen.
"Käskekää amiraalin heti tulla luokseni", huusi kuningatar.
"Heti!" toisti Elisabet rouva.
"Laiva ei ole vielä laskenut maihin", rohkeni Margareta huomauttaa.
Hovimestaritar loi häneen nuhtelevan katseen ja riensi heti käskyä täyttämään.
"Asettukaa paikoillenne, hovinaiseni", käski kuningatar ja lähestyi pientä koroketta, jolla oli korkea nojatuoli. Siihen hän istuutui ylevänä ja majesteetillisena. Hovineitsyet asettuivat hänen taakseen, ja kun Elisabet heti sen jälkeen tuli takaisin, istuutui hän matalalle tuolille korokkeen edustalle, kuningattaresta vasempaan. He istuivat äänettöminä ja odottivat runsaasti tunnin ajan.
Vihdoin askelet kuuluivat lähestyvän ovea, ja palvelija ilmoitti:
"Valtakunnan amiraali!"
Kaarle Gyllenhjelm astui sisään Claes Stjernsköldin seuraamana ja kumarsi syvään kuningattaren edessä.