KUNINGATAR ON KALTAISENSA.
Suuressa linnanikkunassa seisoi Märta ja silmäili siintävälle merelle, joka nyt oli tyyntynyt ja rauhoittunut. Hänen kalpeita poskiaan pitkin vierivät suuret kyynelet, ja ne saivat valtoiminaan vuotaa nyt, kun hän oli yksin. Ovi avautui, ja Juhana Sparre astui sisään.
"Olenko odotuttanut itseäni?" kysyi hän ja meni ikkunan luo.
Nopeasti Märta kuivasi kyynelensä ja tarttui hänen käteensä, vieden sen huulilleen.
"Tahdotko uskotella minulle, että nämä kyynelet vuotavat minun tähteni?" kysyi vanha herra leikkisästi ja istuutui hänen rinnalleen.
"Kun ainoa ystäväni matkustaa pois luotani, ei minulla ole ketään", nyyhkytti Märta, "ei ketään, joka minusta välittää!"
"Kuningas on kutsunut minut ylimaaherraksi johonkin niistä kaupungeista, jotka hän on valloittanut", vastasi vapaaherra. "Ja minä katson olevani velvollinen heti noudattamaan kutsua, niin sääli kuin minun onkin jättää sinua." Hän sulki Märtan hyväillen syliinsä.
"Antakaa minun matkustaa kotiin", pyysi tämä. "Minä aivan kuihdun ikävään."
"Jos välttämättä tahdot…"
"Saanko tosiaankin! Oi, kuinka hyvä olette!" Hän kietaisi käsivartensa vanhan herran kaulaan. "Ilmoittakaa heti kuningattarelle… milloin saan lähteä?"