Vielä kerran vanha herra otti hänet syliinsä. "Et saa tehdä minua narriksi!" Isällinen, lemmekäs katse, ja hän oli poissa.
"Juhana tulee tänne!…" Märtan silmät säteilivät, kaikki pilvet olivat hälvenneet, ja koko maailma oli muuttanut muotoaan.
Ettemme löisi laimin toistakaan hovineitsyttämme, täytyy meidän pyytää lukijaa seuraamaan meitä linnanpihaan, jossa Margareta kulkee lehmuskäytävää edestakaisin Claes Stjernsköldin rinnalla. Neitsyen kasvot kuvastavat mitä jännittyneintä uteliaisuutta, ja hän puuskahtaa kiihkeästi: "Tiedättekö hänestä jotakin?"
"Oh, minä tiedän paljon, minä!"
"Kertokaa sitten, kertokaa!"
"Jospa uskaltaisin!"
"Mikäs estää?" kysyi Margareta ja vilkaisi ympärilleen. "Täällä ei näy ainoatakaan ihmistä."
"Salaisuus, ymmärrättehän…" tuli melkein kuiskaten.
"Salaisuus!" Kuinka neitsyen sydän pamppaili! "Oi, kuinka hirveän utelias olen!"
"Voitteko olla vaiti!" kysyi Claes melkein juhlallisesti.