"Siihen vaaditaan, että meillä on saksalaisia maakuntia hallussamme", väitti Oxenstjerna.
"Me vaadimme saksalaisen Itämeren-rannikon, ennen kaikkea Pommerin.
Se on oleva meidän lisämme liittoon."
"Tämä suuri ajatus on Kustaa Aadolfin arvoinen", jatkoi Oxenstjerna. "Ruotsin uusi suuri valta-asema on oleva takeena protestanttisuuden pysymisestä pystyssä ja Euroopan vapauden säilymisestä."
"Niin olen ajatellut, jos kaikkivaltiaan tahto on se. Mutta me olemme vielä kaukana rauhan siunauksista. Kysymys liittokunnan puolueettomuudesta antaa Ranskalle paljon päänvaivaa."
"Koko sen vaikutus Saksassa on riippuvainen siitä. Samana hetkenä kun ruhtinaat riisuvat aseensa, ei Richelieu voi enää sekaantua heidän asioihinsa."
"Minä en ole ehdottomasti hylännyt heidän pyyntöään pysyä puolueettomina", jatkoi kuningas. "Mutta minä vaadin varmuutta, että he riisuvat aseensa, enkä aio luovuttaa takaisin tekemiäni valloituksia ennen yleistä rauhaa."
Osoittautui pian, että Richelieun täytyi taipua. Kuninkaan tahto pääsi vallalle, vaaliruhtinasten täytyi alistua toisen toisensa jälkeen. Baijeri yksin liittyi keisariin, mutta siten olikin liittokunta hajalla.
Oleskelu Mainzissa oli maailman silmillä katsoen omistettu ainoastaan huveille, mutta todellisuudessa punottiin juonia innokkaammin kuin konsanaan.
On jo mainittu, että uusia suunnitelmia oli tehty kuninkaan henkeä vastaan. Salamurhan toimeenpaneminen olisi voinut viedä yleiseen verilöylyyn, niin suuresti kuningas oli rakastettu; päätettiin sentähden eräässä kokouksessa korkeain hengellisten herrain kesken hankkia luotettava ja varmakätinen ampuja; ja ensi kerran kun kuningas tarkasti joukkoja, oli tämän oltava katsojain joukossa ja ammuttava kohtalokas laukaus.
Ei ollut vaikea löytää siihen halukasta henkilöä, ja asia oli ratkaistu.