Koetettiin kaikin mokomin peittää asia hiljaisuuteen. Kuninkaan huoneet olivat onneksi linnan toisessa päässä, ja sinne asti ei pamaus ollut kuulunut. Mutta kun hän päivän koitteessa ratsasti kaupungista sotaväen-katselmukseen, näkivät useat henkilöt tiiviisti hunnutetun naisen, jonka toiset väittivät harhailleen linnan ympärillä koko yön.
Kuninkaan lähdön jälkeen joku oli kysynyt naiselta ketä hän etsi ja saanut vastaukseksi: "Lastani, elävänä tai kuolleena!" Hän oli tullut linnaan ja melkein omin neuvoin löytänyt tien ruumishuoneeseen. Oli samalla kertaa jotakin niin henkevää ja niin käskevää hänen olennossaan, ettei kukaan tehnyt mitään vastaväitteitä, kun hän otti lapsen käsivarrelleen ja kantoi sen pois.
"Mitä hän puheli itsekseen?" kysyi muuan läsnäollut palvelija toveriltaan.
"Sinä olet tehnyt tehtäväsi, nyt on jäljellä vain minun."
"Mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa?"
"Hän oli hullu, senhän näki selvään. Tule avukseni, roisto on vietävä sairashuoneeseen."
"Ensin paranemaan, sitten kaula poikki! Miksei häntä voi teilata muitta mutkitta?"
"Mutta sehän olisi vastoin kristittyjen lakia…"
"Ihmettelen mitä pahaa tyttölapsi oli tehnyt hänelle."
"Etkö käsitä, että lapsukainen oli välikappale, mies samaten; pienet roistot hirtetään, suuret ajavat vaunuilla matkoihinsa. Tule, nyt on hylkiö korjattava pois."