Oveluudessa vetäen vertoja kenelle tahansa oli Pappenheim peräytynyt ylivoiman edessä ja nyt hän lepäsi kuin haavoitettu jalopeura ja odotti aikaansa. Hänen suunnattomat rikkautensa sallivat hänen ympäröidä itsensä samalla ylellisyydellä kuin itse keisari. Jokaiselle etevälle upseerille ei ollut tarjona ainoastaan hänen pöytänsä, vaan myös kukkaronsakin, ja jokainen reipas sotilas saattoi kirjoituttaa itsensä hänen nimikirjoihinsa.
Raivonsa ensi puuskassa Wallenstein oli vannonut, ettei enää koskaan palvelisi keisaria, ei sittenkään, vaikka siten voisi pelastaa sielunsa helvetin tulesta.
Mutta tapaukset seurasivat ripeästi toisiaan. Kustaa Aadolf tuli, ja hänen voittonsa herättivät Wallensteinin kateuden, mutta kenties ihailunkin. Yhdessä hänen kanssaan hän saattoi valloittaa maailman. Päätöstä seurasi pian toiminta, ja Kustaa Aadolfin suureksi kummastukseksi ilmoitettiin hänelle kreivi Matias Thurn, eräs Wallensteinin uskottu Adam Trzka ynnä eräs maanpaossa oleskeleva böömiläinen, Raschin nimeltään.
Heidät otettiin vastaan. Adam Trzka esitti herransa asian.
Jos kuningas tahtoi antaa Wallensteinille 12,000 ruotsalaista sotamiestä ja kahdeksantoista tykkiä, sitoutui hän lähtemään keisaria vastaan.
Ehdotus oli houkutteleva, ja Kustaa Aadolf ei ollut haluton. Mutta hän vastasi, että hän ei sillä hetkellä voinut antaa mitään joukkoja.
Niin pitkälle oli päästy ennen Breitenfeldin taistelua.
Kuninkaan loistava voitto kannusti Wallensteinin toiveita. Uudestaan hän lähetti viestin, että jos hän saisi pyytämänsä sotavoiman, hyökkäisi hän keisarin armeijan kimppuun Schlesiassa, valloittaisi tämän maan ja Böömin, ryntäisi Wieniä vastaan ja asettuisi sinne talvimajaan, mutta ensimäisellä kovalla pakkasella menisi yli Tonavan ja ryntäisi Steiermarkiin, Kärnteniin ja Krainiin.
Ehdotus oli jo ennen ehtinyt käydä Kustaa Aadolfille vastenmieliseksi. Kuinka saattoi hän luottaa luopioon, joka oli Wallensteinin yhteiskunnallisessa asemassa? Kenties hän katsoi lähetystehtävänsä täällä siksi pyhäksi, ettei voinut käyttää tällaista tarjousta sen hyväksi. Lähettiläs sai vastaukseksi, ettei kuningas voinut luovuttaa joukkojaan. Hän saattoi antaa korkeintaan 1,500 miestä.
Voimme aavistaa mitä Wallenstein tunsi saadessaan tällaisen vastauksen. Hän aivan kiehui loukatusta ylpeydestä ja raivosta ja huusi: