13
TAISTELUUN! TAISTELUUN!
Maaliskuun 23 päivänä ruotsalainen sotajoukko lähti marssimaan Schwabachista eteenpäin. Kuningas toivoi saavuttavansa Tillyn, mutta tämä oli päässyt turvaan Ingolstadtiin, ja ruotsalaiset näkivät ainoastaan vilahduksen hänen jälkijoukostaan.
Pikaisesti neuvoteltuaan kenraaliensa kanssa Kustaa Aadolf päätti lähteä Donauwerthia vastaan, ja armeijan täytyi kiiruhtaa marssiaan ehtiäkseen vallata tämän Tonavan ylimenolle niin tärkeän paikan, ennenkuin Tilly ehti tulla avuksi.
Tämä onnistui tosiaankin, ja aamupäivällä maaliskuun 27 p:nä ruotsalaisen sotajoukon nähtiin saapuvan perille.
Donauwerthin kaupunki, joka sijaitsee Tonavan pohjoisrannalla, oli siihen aikaan erittäin hyvin linnoitettu. Kaupunkia suojeli korkea vuori, ja sille oli alettu rakentaa linnoitettua leiriä, ja Tonavan sillan suojaksi oli etelärannalle luotu maasta sillanpääty. Päällikkönä oli Rudolf, Saksi-Lauenburgin herttua. Tämä katsoi olevansa liian heikko puolustamaan leiriä Schellen-vuorella, mutta päätti sitä voimakkaammin suojella kaupunkia, erittäinkin kun hän luotti siihen, että Tilly oli tuleva avuksi.
Donauwerth oli ollut vapaa valtiokaupunki samoinkuin Nürnberg ja omistanut protestanttisen opin, mutta jo 1608 sinne oli sijoitettu baijerilainen linnaväki ja kaupungin asujamet pakoitettu katoliseen oppiin. Salaisia protestantteja oli suurin joukoin, ja voimme käsittää, minkälaisin tuntein nämä kuulivat, että ruotsalaiset olivat tulossa.
Kustaa Aadolfin ensimäinen toimenpide oli vuoren valtaus, jonne hän heti käski viedä tykistön. Kohta sen jälkeen alkoi niin itse kaupungin kuin Tonavan yli vievän sillankin pommitus.
Herttua Rudolfille ja hänen sotureilleen uhkasi käydä pahoin, mutta he pysyivät rohkealla mielin, sillä apu oli lähellä. Tonavan etelärannalla oli nähty keisarillista ratsuväkeä ja pidettiin aivan varmana, että Tilly oli tulossa, ja että ratsuväki kuului hänen etujoukkoihinsa. Mutta ruotsalaisten tykkien tuli kuumeni, ja sen sijaan että useammat ja suuremmat osastot Tillyn ratsuväkeä olisivat lujittaneet toiveita hänen pikaisesta saapumisestaan, katosivat tykkönään nekin ratsuriparvet, joiden oli nähty kiitävän ohi.
Niin huolestuttavissa olosuhteissa päättyi päivä herttualle, joka ei tiennyt muuta keinoa kuin pikimmiten pistää pillit pussiin ja lähteä suolle soittamaan. Sotamiehet saivat käskyn lähteä kaupungista, eikä heille tarvinnut sitä sanoa kahteen kertaan. Mutta töminä sillan yli marssittaessa herätti ruotsalaisten huomion. Sillalle suunnattiin entistäänkin murhaavampi tuli ja kaupunki vallattiin rynnäköllä.