Vaikeudet olivat nyt voitetut, ja Kustaa Aadolf saattoi lähettää joukkojaan yli Tonavan, mikä seuraavina päivinä tapahtuikin. Donauwerthiin jäi 2,000 miehen suuruinen vartioväki, ja Kustaa Horn sai käskyn vallata seudut Tonavan varrella länteenpäin, kun taasen kuningas sijoitti päämajansa Nordheimin kylään.
Ruotsalainen sotajoukko oli nyt Lechin ja Tonavan virtojen kulmauksessa. Lechin yli meni tie Baijerin sydämeen, ja sinnekin tahdottiin päästä. Mutta ylimeno oli asia, joka hätkähdytti kokeneinta ja rohkeintakin Kustaa Aadolfin sotapäälliköistä. Jotensakin kaita, mutta väkevä ja kuohuva alppivirta oli tulvillaan kevätauringossa sulaneesta Alppien lumesta ja vyöryi tasangoille, niin että Rainin pikku kaupunki Lechin itärannalla oli aivan kuin järvenä. Virran oikeanpuolinen ranta oli varustettu vallituksilla, ja niistä lujimman turviin oli Tilly koonnut 2,500 mieheen nousevan päävoimansa.
Baijerilainen sotajoukko, jossa herttua Maksimilian itsekin oli, seisoi virran, suon ja metsän suojassa, kun taasen järein tykein varustetut vallitukset puolustivat kaupunkia.
Vastapäätä virran vasemmalle rannalle, lähelle Rainia, oli Kustaa Aadolf pystyttänyt leirinsä. Jalkaväki oli sijoitettu erääseen metsäntylvään, jossa se oli hakenut aukeaman olinpaikakseen. Ratsuväki oli etelämpänä avoimella kentällä. Etupuolelta suojelivat leiriä murrokset, joissa oli aukkoja uloskarkauksen varalta.
Eräässä kertomuksessa ruotsalaisesta päämajasta niiltä ajoilta mainitaan: "Vihollinen on vallitusten turvissa Rainin lähellä, kahden tunnin matkan päässä täältä. He ovat nostaneet ylös sillan ja miehittäneet Lechin varren Augsburgia myöten, niin että on mahdoton päästä heidän kimppuunsa menettämättä paljon väkeä, jonka tähden kuninkaallisen majesteetin täytyy etsiä toinen tie."
Sellainen ei kuitenkaan ollut kuninkaan tarkoitus. Tuokion ajan hän ajatteli, etteiköhän hävitettyä siltaa voisi laittaa jälleen käyttökuntoon, mutta käsitti pian, että se oli virran tulvehtimisen tähden mahdotonta. Oli etsittävä toinen tie virran yli, ja tapansa mukaan hän otti itse osaa tiedusteluretkeen, joka tässä tarkoituksessa tehtiin.
Muutamien ratsumiesten seuraamana hän ratsasti eräänä päivänä pitkin virranrantaa, mutta pysähtyi erääseen paikkaan, joka hänestä näytti sopivalta. "Kuulkaas, pojat", sanoi hän, "ken teistä voi ottaa varman selon kuinka syvä virta tällä kohtaa on, hän saa kunnialahjan."
Ratsumiehet katselivat toisiinsa, ja muuan heistä virkkoi suomeksi murtaen, "että jos hän sai ottaa ylleen vanhan sarkatakin, joka hänellä oli leirissä, tahtoi hän koettaa onneaan."
Kuningas suostui ja ratsasti itse eräälle etäiselle kukkulalle, josta hän kaukoputkella saattoi nähdä, miten yritys onnistui.
Muutamien minuuttien kuluttua tuli hajasäärinen, liikkaava talonpoika, jolla oli pitkä riuku olallaan. Hän lynkkasi alas rannalle ja huusi baijerilaisille toiselle puolen, että he tulisivat auttamaan häntä ylitse.