Tällöin oli taistelun meno ratkaistu. Syntyi yleinen hämmennys, eikä kukaan tiennyt mihin oli ryhdyttävä. Onneksi yllätti yö, ja baijerilaiset saattoivat vetäytyä taistelukentältä takaisin leiriinsä. Täällä oli ällistys suuri ja yleinen; ne korkeammasta päällystöstä, jotka eivät mahtuneet Tillyn telttaan, seisoivat kasaantuneina sen ulkopuolelle saadakseen tietää hänen tahtonsa mihin oli ryhdyttävä. Maksimilian Baijerilainen kuuli hänen kuiskaavan: "Ingolstadt!" Ja hän päätti heti yön pimeydessä lähteä palausmatkalle.
Ruotsin kuningas oli viettänyt yönsä valmistellen uutta hyökkäystä vihollisleiriin, ja sai vasta aamulla tiedon, että vihollinen oli lähtenyt tiehensä. Hän luuli aluksi, että se oli vain juoni, ja vahva ratsuväenosasto ja kaksi jalkaväkiprikaatia lähetettiin tutkimaan jokilaaksoa, leiriä ja sen läheisiä kukkuloita. Kun vihollisesta ei kuulunut mitään, sai sotajoukko käskyn mennä virran ylitse, jota ei ehditty täydelleen suorittaa ennenkuin seuraavana (huhtik. 7) päivänä.
Kerrotaan, että Kustaa Aadolf, nähdessään hylätyn leirin edullisella paikalla lujine vallituksineen, virkkoi: "Jos minä olisin ollut baijerilainen, en olisi jättänyt tällaista paikkaa viholliselle, en vaikka tykinkuula olisi vienyt partani ja puolet leuasta lisäksi."
Tämän suunnattoman suuren ja vastoin kaikkia entisiä sotakokemuksia saavutetun voiton kautta Kustaa Aadolf oli avannut portin Baijeriin, ja ruotsalainen sotajoukko suuntasi nyt retkensä siihen kaupunkiin, jossa luterilainen uskontunnustus sata vuotta aikaisemmin, 1530, ojennettiin keisari Kaarle V:lle.
Ja huhtikuun 8 p:nä hän seisoi Augsburgin porttien edustalla ja käski sotajoukkonsa ympäröidä sen kahdelta puolen. Ruotsalaiset antoivat ensin kaupungille tulta maistiaisiksi ja sitten lähetettiin torvensoittaja viemään kirjettä, jossa kaupunkia kehoitettiin antautumaan. Baijerilainen päällikkö antoi ylpeän vastauksen, mutta katolinen raati oli itse asiassa hyvin peloissaan, varsinkin kun asujamiston suuri enemmistö oli protestanttinen. Kun oli vaihdettu useampia kirjeitä raadin ja luterilaisen väestön kesken, katsoi päällikkökin hyväksi antautua huhtik. 10 p:nä. Hän sai väkensä kera vapaasti marssia Ingolstadtiin.
Vasta huhtikuun 14 päivänä tapahtui juhlallinen marssi kaupunkiin. Kuninkaalla oli ympärillään useita saksalaisia ruhtinaita ja korkeimpia upseereja. Kulku kävi Pyhän Annan kirkkoon, jossa kuninkaan hovisaarnaaja Jakob Fabricius saarnasi siitä kohtuuttomuudesta ja epäkristillisyydestä, että ketään tahdottiin pakoittaa uskonasioissaan, ja osoitti kuinka Jumalan tahtoa vastaan sotivia jesuiittalaiset opit olivat.
Augsburgilaisen opin palauttaminen ennalleen siinä kaupungissa, joka oli ollut sen kehto, näytti Kustaa Aadolfille olevan voitoistaan rakkain, ja riemulla protestantit ottivat hänet vastaan. Huhtikuun 9 päivänä koko porvaristo oli koolla tehdäkseen uskollisuudenvalan Ruotsin kruunulle. Eräs kreivi Hohenlohe nimitettiin maaherraksi ja Pentti Oxenstjerna kuvernööriksi.
Kuningas viipyi muutamia päiviä kaupungissa katsellakseen eräitä kuuluisia rakennuksia, mutta jo huhtik. 15 p:nä Kustaa Horn lähti ratsuväen kanssa Ingolstadtia kohden. Seuraavana päivänä muuan sotajoukko lähti jäljestä. Kustaa Aadolf viipyi Augsburgissa aina 18 päivään, mutta tavoitti sotajoukon jo samana päivänä muutamien peninkulmien päässä Ingolstadtista etelään. Tämä oli Saksan vahvimmin linnoitettuja paikkoja, ja sitä puolusti nyt koko baijerilainen sotajoukko.
Huhtikuun 20 päivänä ruotsalaiset valtasivat erään pienen vallinsarven, ja ne 300 baijerilaista, jotka sitä puolustivat, osaksi lyötiin, osaksi vangittiin. Samana iltana pidettiin neuvotteluja, joissa Ranskan lähettiläskin pyysi Kustaa Aadolfia jättämään Ingolstadtin rauhaan. Kuningas vaati, että Baijerin vaaliruhtinaan oli seuraavana päivänä luovutettava takaisin maa-alueet, joita oli ottanut hänen ystäviltään ja liittolaisiltaan, päästettävä koko sotaväkensä kotia ja sitouduttava, ettei kolmeen vuoteen ryhtyisi mihinkään sotatoimiin häntä vastaan. Baijerin vaaliruhtinas ei suinkaan ollut taipuvainen tällaisiin ehtoihin.
Tilly heitti samana päivänä henkensä, ja silloin baijerilaisilla ei ollut päätä eikä pontta. Seuraavana päivänä, huhtik. 21:ntenä koko baijerilainen sotajoukko lähti Ingolstadtista ja riensi Regensburgiin. Heti siitä tiedon saatuaan kuningas käski Kustaa Hornin pitkin Tonavan etelärantaa rientää sitä estämään. Horn tuli niin lähelle Regensburgia, että hänen etujoukkonsa ottivat muutamia vankeja puolen kilometrin päässä kaupungista, ja nämä kertoivat, että baijerilaiset olivat ehtineet jo sinne sijoittaa lujan puolustusjoukon.