Urheat, vapautta rakastavat porvarit olivat jo monet monituiset vuodet työskennelleet kaupunkinsa linnoittamiseksi, ja jättiläismäisine ympärysmuureineen, porttilinnakkeineen ja torneineen tarjosi Nürnberg Kustaa Aadolfillekin lujan kiinnekohdan. Neljässätoista päivässä ympäröi hän sisimmän linnoituksen lujasti turvatulla leirillä, aivan uudella linnoituksella valleineen ja hautoineen.
Sen jälkeen oli Nürnberg melkeinpä valloittamaton, sillä muureilta ja valleilta suuntasi 30 tykkiä tulikitansa vihollista vastaan.
Kun Wallenstein ja Maksimilian saapuivat suurine sotajoukkoineen, oli ruotsalaisten leiri jo valmis. Maksimilian tahtoi heti hyökkäystä, mutta Wallenstein ei siihen suostunut. Hänen sotamiehensä — kuten hän sanoi — eivät olleet kyllin harjaantuneita ruotsalaisten rinnalla.
Koko yhdistynyt katolilainen sotajoukko marssi ohi Nürnbergin ja asettui lujaan leiriin puolentoista peninkulman päässä sieltä Rednitz-virran vasemmalle rannalle. Tämän leirin vertaista oli tuskin ennen nähty. Sen ympärystä oli 2 1/2 peninkulmaa, ja sitä ympäröivät vallit ja haudat. Kokonaisia kyliä oli sen rajaviivojen sisäpuolella, ja leirin läpi virtasi puro, joka jakoi sen kahteen puoliskoon.
Joka päivä sattui pieniä kahakoita partioretkeläisten kesken, jotka molemmilta puolin oli lähetetty hankkimaan rehua hevosille. Mutta heinäkuun 23 päivänä tapahtui huomattavampi ottelu.
Saatiin tieto, että Freistadtiin oli tullut lähetys, johon kuului useita tuhansia vaunuja leipää, jauhoja, suolaa ja muutamia satoja kappaleita teurashärkiä Ylä-Pfalzista ja Baijerista, jotka oli vietävä keisarilliselle sotajoukolle, ja että herttua oli jo lähettänyt muutamia rykmenttejä suojelemaan tätä lähetystä matkalla leiriin. Ruotsalaisten puolelta lähetettiin eversti Taupadel rakuunoineen ja muutamia eskadroonia kyrassieereja valtaamaan lähetystä.
Ruotsalaiset tulivat huomaamatta heinäkuun 30 ja 31 päivän välisenä yönä kaupunkiin ja koettivat ensin kahdella porttimiinalla räjäyttää lähimmät portit. Mutta kun nämä eivät saaneet aikaan mitään, laskeusivat rakuunat ratsailta ja juoksivat tikapuita ylös muureille. Samassa räjäytettiin porttimiinalla, jonka jälkeen kyrassieerit tunkeutuivat kaupunkiin.
Syntyi katutaistelu. Mutta sen aikana valjastettiin hevoset vaunujen eteen, ja niihin lastattiin kaikki mitä kiireessä voitiin ottaa mukaan. Kokonaista 900 härkää joutui ruotsalaisten saaliiksi; kaupunki sytytettiin kaikilta neljältä kulmalta, ja voittajat lähtivät kiireimmiten paluumatkalle.
Sillä välin oli Kustaa Aadolf itse, huolissaan yrityksen onnistumisesta, mukanaan hieman enemmän kuin tuhat miestä, puoleksi ratsuväkeä, puoleksi muskettisotureita, marssinut aina Bungthaniin saakka suojellakseen everstinsä paluumatkaa. Aivan lähellä äskenmainittua paikkaa kohtasi kuninkaan etujoukko keisarillisen kenraali Sparren, joka kahdeksan rakuunaeskadroonan, kahdenkymmenen kroatilaiseskadroonan ja 500 muskettisoturin kera oli tullut Wallensteinin leiristä, hänkin tarkoituksessa suojella odotettua muonalähetystä.
Heti Kustaa Aadolfin saavuttua jalkaväen keralla kävi taistelu ylen tuimaksi. Kuningas otti siihen osaa, ja hänen rinnallaan kaatui monta sankaria, mutta ruotsalaiset saavuttivat täydellisen voiton. 600 keisarillista jäi kuolleena paikalle.